Uudissanaruokaa

Joku tovi sitten Campasimpukka-blogissa lanseerattiin erinomainen suomenkielinen vastine sikaherkulle, jota kutsutaan kolmannella kotimaisella kielellä pulled porkiksi. Mjoo, onhan pulled pork ihan kuvaava sanapari, mutta "nyhtöpossu" maistuu ainakin omassa suussani huomattavasti paremmalta.

Mielestäni parhaiten nyhtöön sopiva osa possusta on niska eli kassler, koska siinä on mukavasti makua antavaa rasvaa. Tällä kertaa kokkailin kiinalaisvaikutteista nyhtöpossua, jonka haudutusliemeen laitoin reilulla kädellä inkivääriä, valkosipulia ja chiliä.

Useissa ohjeissa sikabiittiin hierotaan kuivamausteita ennen uunitusta, mutta itse tykkään enemmän liemessä hauduttamisesta. Lihasta tulee jotenkin mehevämpää sillä tavoin.

Nyhtöpossu maistuu mahtavalta sämpylän täytteenä. Lisukkeiksi käyvät oivallisesti majoneesi, ohuttakin ohuemmat raa'at punasipulirenkaat ja kiukkuinen kukkokastike. Kyytipojaksi passaa kylmä olut. Ja kyllä, tämä on melko sottaavaa syötävää.

Tarvitset:
1,4 kg luomupossun kassleria
1 dl Shaoshing-viiniä (tai sherryä)
2 rkl soijaa
2 rkl mustaa riisiviinietikkaa
4 rkl ruskeaa ruokosokeria
5 cm:n pätkän inkivääriä
3 salottisipulia
3 valkosipulinkynttä
2 linnunsilmächiliä
2 tähtianista

Tee näin:
Ota liha huoneenlämpöön noin tunti ennen sen laittamista uuniin.

Kuumenna uuni 250-asteiseksi.

Sekoita viini, soija, etikka ja sokeri pienessä kattilassa. Kuumenna seosta kunnes sokeri liukenee nesteisiin.

Kuori inkivääri, sipulit ja valkosipulit. Leikkaa ne sekä chlit suurpiirteisiksi paloiksi. Lisää palat sekä tähtianikset viini-soija-etikka-sokeriliemen joukkoon.

Kaada seos laakeaan uunivuokaan. Leikkaa lihagöntsä reiluiksi viipaleiksi ja asettele ne mausteliemeen pötköttelemään.

Peitä vuoka foliolla ja anna possun olla uunissa tunnin ajan.

Ota vuoka uunista ja käännä viipaleet. Laske samalla uunin lämpötila 175 asteeseen. Peitä vuoka ja lykkää se takaisin uuniin.

Kypsennä possua noin pari tuntia, käännä viipaleet vielä kertaalleen ja anna lihojen muhia uunissa parisen tuntia lisää.

Nosta lihat liemestä ja siivilöi liemi. Riivi hieman jäähtyneet lihat kahdella haarukalla riekaleiksi. Mausta riekaleet maltillisesti siivilöidyllä mausteliemellä.

Tulikullia Kellohallissa

Madventures-reissukaksikko ja Antto Melasniemi löivät karvaiset päänsä yhteen ja tuosta iskusta syntyivät Mad Cook-illalliset, joiden jalona tarkoituksena on tuoda kulinaarista valoa alkavaan pimeään vuodenaikaan. Olin kyllä vähän ajatellut viettää marraskuussa ulkoruokintapaastoa, mutta kun Sillä sipulin Merituuli pyysi minua seurakseen hulluun iltaan, niin pyörsin päätökseni.Sitä ravintolapaussia ehtii pitää tammikuussakin.

Löysin loistavan Mad Cook-ohjelmaformaatin hiukan jälkijunassa, mutta nyttemmin tunnustaudun faniksi. Suosikkipätkäni on ehdottomasti Jaakko Kolmosen tähdittämä näätäeläinepisodi.

Kellohallissa punaisena lankana olivat maailman katukeittiöt. Tilaan olikin onnistuttu luomaan hauska ruokatorimiljöö. Pitkiä pöytiä reunustivat useat myyntipisteet, joista haluamiaan syömiä ja juomia sai käydä hakemassa.

Ensin piti kuitenkin vaihtaa paikallista valuuttaa.

Vanhana Jaloviinan ystävänä tavasin ilolla drinkkimenua. Inkiväärioluella ryyditetty juoma oli aika hyvää, mutta kookosversiosta en oikein innostunut. Erään bloggaavan leipurin hehkuttama Jalibu (Jallua ja Malibua) maistunee samantyyppiseltä. Hyh hyh.

Jalluämpäriä (Jaloviinaa, kolaa, thaimaalaista energiajuomaa ja limeä) en testannut, mutta järjestävän seuran edustajille se tuntui maistuvan.

Ruokajuomaksi ostimme Merituulin kanssa kimppapullon Kungfu Girliä, johon tuntuu nyt törmäävän vähän joka paikassa. Aasialaisten makujen kanssa viini toimi hienosti.

Tarjolla olleista eväistä pidin kaikkein eniten possuramenista, jonka liemi oli sanalla sanoen taivaallista.

Oivallista oli myös feijoada, pitkään muhiteltu possu-chorizo-papupata. Sen pinnalle ripoteltiin mielenkiintoisia murusia, jotka oli tehty paahtamalla korppujauhoista, voista ja valkosipulista.

Merituuli tykästyi kikhernecurrylla täytettyihin Bunny Chow-leipäsiin, joita ei ollut ihan helppo valokuvata.

Kojuruokien lisäksi pöytiin tarjoiltiin yllätysnaposteltavia. Paistetut heinäsirkat olivat rapeita ja mukavan mausteisia.

Tässä isännät valmistautuvat esittelemään illan melko varmasti eniten mielipiteitä jakanutta ylläriä eli sonnin siitintä.

Nahkanaamarikokki oli kypsentänyt kunnioitettavan kokoista lerssiä huippusalaisen reseptin mukaan valmistetussa makeahkossa soossissa pienen ikuisuuden, jonka jälkeen se liekitettiin vielä Jaloviinalla.

"Tulikullin" suutuntuma oli miellyttävä ja rakenteeltaan se muistutti aika lailla pässin kiveksiä. Pieni ripaus chiliä teki mieslehmän elimestä vielä paremman makuista.

Välijalmarin jälkeen santsasin ramenia. Hetken hengähdettyäni suuntasin makeiden herkkujen kimppuun.

Jälkkärinä oli tahmariisiä mangolla ja kookosmaidolla.

Päätin aterian kahvilla, joka oli maustettu vietnamilaisittain kondensoidulla maidolla.

Lystiä oli ja ilo maksoi 65 euroa plus juomiin kuluneet pätäkät eli kyllä Kellohallissa reilu satanen pyörähti, koska Jaloviina nyt sattuu olemaan aika maukasta viinaa. Mad Cook-illalliset jatkuvat 10.11.2012 saakka. Kattaukset ovat loppuunvarattuja, mutta peruutuspaikkoja kannattaa kuulemma kysellä.

Merituulin raportti löytyy silläsipulilasta. Härän vehjettä on käynyt imailemassa myös blogikamu Jytis.

Isolla kauhalla kiitoksia tästä kokemuksesta, oi te hullut ukot! Keep up the good work!

Blogigaalan jatkojen jatkot

Gloria Blog Awardeissa kippisteltiin toissapäivänä ruokablogeista parhaimmalle ja kauneimmalle sen verran perusteellisesti, että eilen oli tukka kipeänä ihan juuria myöten. Onneksi kuitenkin tokenin syömäkuntoon, sillä ohjelmassa oli tyttöjen ilta Soppa-Hannan, Pastanjauhajien Rosmariinin sekä Sillä sipulin Merkkarin kanssa.

Tapaamispaikaksi olimme sopineet helsinkiläisravintoloiden henkilökohtaiseen top kolmoseeni kuuluvan Chef & Sommelierin (Huvilakatu 28). Aioimme ensin ottaa viiden lajin menun, mutta kaikki suolaiset vaihtoehdot vaikuttivat vastustamattomilta. Päädyimme siis valitsemaan seitsemän sapuskan setin. Ja hyvä niin, sillä ruoka oli jälleen kerran aivan tolkuttoman hyvää.

Syömingit käynnistettiin munakoisosuupalalla, jossa pehmeän tahnan joukossa oli pieniä, rapeita leipäsattumia. Aperitiivina siemailimme supercava Vall Dolinaa.

Chef & Sommelierissä ei ole konsaan tullut juotua huonoa viiniä, joten annoimme Johanille vapaat kädet ruokiin sopivan valkoisen ja punaisen viinin valintaan. Neljän ensimmäisen syömän kyytipoikana toimi oikein hienosti Mas de la Damen Cuvée Gourmande 2011.

Maa-artisokka-annoksesta löytyi tuota vienon makuista mollukkaa monessa eri muodossa gnocchista rapsakoihin lastuihin. Tarjolle tuotiin myös kuvassa taustalla näkyvää rosmariinista ruisleipää, jota parempaa ei saa mistään!

Chef & Sommelierin Henkka leipoo säännöllisen epäsäännöllisesti leipää myytäväksi myös kulman takana sijaitsevaan Laivurin Valintaan. Siellä hittileipä on pikkulintujen mukaan ohittanut muovipussiruisleipien myynnin niin sanotusti 6-0.

Toisena varsinaisena ruokana oli Hauhalan hanhea ja punajuurta. Pitkän kaavan mukaan kypsytetyt koipilihat ja kauniin roosan värisiksi jätetyt rintasiivut sulivat suuhun, mutta huikeinta oli ehdottomasti kivipiira.

Tykitystä jatkoi risoton tyyliin valmistettu juuriselleri. Todella intensiivistä makua joka lusikallinen, tätä aion kokeilla kotona.

Kimmo toi kyökin puolelta sellerisoton pääraaka-aineen moikkaamaan meitä. Jalosta juureksesta hyödynnetään Chef & Sommelierissä ihan kaikki juurihuituloiden kautta kuoresta lehtitupsuihin saakka. Tällaista meininkiä arvostan isosti.

Aterian paras hetki oli tämä annos, lahnaa ja haukea. Savustetusta lahnasta ja perunasta oli aikaansaatu sametinpehmeää syötävää, jonka ylistämiseksi en nyt keksi tarpeeksi vahvaa superlatiivia. Ei pikkuruisilla villipiparjuurimurusilla koristeltu haukirullakaan missään nimessä huonoa ollut, mutta lahnaperunamöhnä oli ihan parasta ♥

Punaviinimme oli Prioratin alueelta Espanjasta tuleva jykevähkö Celler Geniumin Ecològic 2007.

Tattia ja rosmariinia jännässä formaatissa. Herkkutatti oli ottanut blinin muodon ja soossi oli vahvasti rosmariininen. Annoksen kruunasi hapankurkkuviipale, jonka valmistusprosessissa on hyödynnetty talon rosmariiniruisleipää maitohappokäymisen vauhdittajana. Saisikohan noita kurkkujakin jossain vaiheessa ostaa sieltä Laivurin Valinnasta?

Viimeisenä lämpimänä ruokana oli vasikkaa ja sipulia. Omaan suuhuni parhaiten sopivia makupaloja olivat mureke, jossa oli mukana myös kieltä sekä unelmamurea rintabiitti purjosipulilla.

Olen aina pitänyt Chef & Sommelierin rennosta ilmapiiristä. Kodikkuuden tuntua lisäsi se, että saimme jaettavaksi satsin juustoja, joiden kanssa söimme näkkileipää ja mustaherukkasosetta. Juustotarjottimella oli tuttuja Metsuria ja Peltolan Blueta sekä minulle uutta Vuohen Vuoristoa, johon tykästyin oitis. Lisäksi saimme maistaa Valion Chef & Sommelierille tekemää nimikkoemmentalia.

Ennen jälkkäriä nautimme lusikalliset mustikkaa.

Jälkiruoakseni valikoitui omenaa ja teetä. Napakoiden omenapalojen kaverina oli kamomillateejäätelöä. Raikas ja optimimakea päätös tälle aterialle.

Paitsi että ei se vielä ollut ohi. Chef & Sommelierissä sattui juuri käyntimme aikaan olemaan vierailevana tähtenä huippubarista Kalle Freese, joka pihautti meille makoisat sumpit etiopialaisista pavuista ihmevehkeellä, jonka nimi ei rekisteröitynyt muistini sopukoihin.

Kahvi oli pehmoistakin pehmoisempaa, siinä ei ollut kitkeryyden häivääkään. Sen kanssa natustelimme vielä pienet palat porkkanakakkua.

Seitsemän ruokalajia, osuuteni kimppajuustoista, kolme lasia viiniä ja kuppi kahvia kustansivat 96 euroa. Mielestäni joka sentin arvoista.

Illan päätteeksi Sasu tuli jutustelemaan kanssamme. Lähtiessämme saimme vielä kotiinviemiseksi mahtiruisleipää.

Kulinaarimurula suosittelee Chef & Sommelieria edelleen täydestä sydämestä! Suurkiitokset ihanille naisille illallisseurasta sekä ihanille miehille kaikista heidän meille taikomistaan herkuista!

Normipäivä

Kun luin Liemi-Jennin ruokabloggajille heittämästä haasteesta, en ensin ymmärtänyt sitä ollenkaan. Mielestäni ajatus siitä, että "totuus karusta arjesta" olisi synonyymi epäonnistumiselle tai epätäydellisyydelle, oli luvalla sanoen melkoisen omituinen. En myöskään tuntenut kuuluvani haasteen kohderyhmään, koska en sen kummemmin stailaa kuviani enkä muutenkaan kuvaa muuta kuin syötäväksi laitettua ruokaa.

Haastejutun muoto sen sijaan viehätti minua kovasti, joten päätin tarttua annettuun toimeksiantoon päiväkirjamaisesta näkövinkkelistä. Tässäpä siis Kulinaarimurulan arkikatsaus aiheesta kiinnostuneille. Kuvitus noudattaa aiemmista postauksistani tuttua takuukarua linjaa.

Maanantai 22.10.2012

Herään kuudelta ja torkun puoli seitsemään. Aikaiset herätykset eivät ole minulle ongelma, mutta tarvitsen tietyn joutokäyntiajan täyden toimintakyvyn saavuttaakseni. Mikään ei ole niin kamalaa kuin kiire aamuisin. Paitsi hammaslääkärillä käynti.

Kahvia koneeseen. Moccamasterin kannu on ollut särki jo muutaman viikon, joten sumpit pitää pihauttaa vaihtoehtomasiinalla. Sillä saa kyllä oivallista kahvia, mutta ai että se on ärsyttävä kapine tiskata. Milloinkahan sitä muistaisi tilata uuden kannun? Vai onko se pannu? Kahvipannu? Kahvikannu? Ja jenkkikaapin pakastinosaston alin laatikkokin on hajalla. Sekin pitäisi uusia. Sinne perjantain blogigaalaan täytyy ehkä hommata uudet hippakengät.

Huitaisen deevitskut sekä muut pillerit kitusiin. Leikkaan pari viipaletta leipää, jotka päällystän majoneesilla, ikivanhalla goudalla ja avocadolla, jotka eivät ole kaupoista loppuneet. En taaskaan jaksa putsata muruja leikkuulaudalta. Hesarissa on helvetisti vaalimainoksia, onneksi kävin jo äänestämässä. Fingerpori on tänään aika pliisu. Mustista ei ole näkynyt stripeissä aikoihin. Eikä Gootti-Kustaata.

Pakenen aamuteeveessä meuhkaavaa hörökorvaista urheiluselostajaa suihkuun. En jaksa pestä hiuksia. Pitäisköhän lämmittää illalla sauna? Suihkun jälkeen toinen kuppi kahvia, spostien tsekkaus, hetki facebuukkausta ja pikkuisen pidempi tovi tsättäystä toiselle puolelle maapalloa. Töihinlähtö myöhästyy taas, mutta huomaan hymyileväni kuin huumattu lehmä.

Biojätepussi haisee jo ties monettako päivää. Kiikutan sen pihan perälle ja jään odottamaan ratikkaa. Ysi on kyllä petollisen kätevä, vie kotoa töihin melkein ovelta ovelle sellaisina aamuina, jolloin sataa tai laiskottaa. Tänään laiskottaa. Tapaan pysäkillä kaverini, joka kertoo äänestäneensä demariehdokasta. Hämmentävää.

Töissä käyn täyttämässä kuninkaallisen rakkausmukini kahvilla ennen sujahdusta palaveriputkeen. Miten Vuokko Väyrynen voikin näyttää tuossa kuvassa ihan Sirkka-Liisa Anttilalta? Paavo sen sijaan on oikein mukiinmenevä. Hekoheko.

Kahden maissa tajuan lounasboksini olevan kotona jääkaapissa. Käyn siis kaupassa hakemassa sapuskaa, jonka syön työpisteelläni. Melko teollisen makuisen salaatin pakkauksen mukaan tuotin jopa 38 % vähemmän jätettä. Sitä on kovin vaikea uskoa. On vähän huono omatunto, katkaravuista ja muustakin. Miten se risoton jämä nyt näin unohtui?

Onneksi muistin ottaa omppuja mukaan. Järsin niitä loppuiltapäivästä selaillessani Maaseudun Tulevaisuutta. Kuuden jälkeen lähden kävelemään kotiin. Lämpöasteita on enää muutama ja ilmassa on jo pikkupakkasen ihana tuoksu. Pimeää on kuin mörön pyllyssä. Minnekähän varmaan paikkaan ne paksummat hanskat ja kaikki heijastimet tuli keväällä oikein jemmattua?

Kotona teen kosmeettisen siivouksen eli työnnän lojuvia rojuja kaappeihin ja pinoan Hesareita eteiseen. Lehtipinkka on kohta taas minun korkuiseni. Silmämääräisesti arvioiden ne täyttäisivät tällä hetkellä viidestä kuuteen paperikassia. Huoh.

Laitan potut kiehumaan ja lykkään eilen tekemäni kaalikääryleet uuniin. Keittelen valeluliemestä kastiketta ja tajuan että puolukkahillo on loppu. Soitan ruokavieraalle ja pyydän häntä tuomaan tullessaan Siwasta pakastepuolukoita. Kafru marjoineen saapuu seitsemän maissa ja syömme itsemme kaalikääryleähkyyn.

Kaverin lähdettyä olen reipas ja tiskaan. Paitsi että käärylevuokaa en todellakaan tiskaa, vaan jätän sen likoamaan, koska siirapit ovat jymähtäneet tiukasti pohjaan ja reunoihin. Pitäisi ostaa teräsvillaa. Ja sukkia tarttis neuloa pukinkonttiin, sillä joulu on jo nurkan takana. Hietalahdenkadulla on uusi lankakauppa. Tai uusi ja uusi, onhan se siinä jo jonkin aikaa ollut. Minkäköhän kokoinen jalka isillä on? Pitääpäs pyytää Irkkua mittaamaan.

Tiskattuani teen heti lisää tiskiä. Lämmäytän Blossa-hömpsyt yömyssyksi. Siemailen liian kuumaksi livahtanutta juomaa ja katselen samalla jakson Sex and the Cityä. Silppuan muutaman vessapaperirullan hylsyn sekä puolikkaan kananmumakennon uuden kompostipussin pohjalle ylimääräistä kosteutta imemään. Tästä tulisi hyvä niksipirkkaniksi. Vai olenkohan oppinut tämän tavan nimenomaan Pirkasta? Ei voi muistaa.

Uni ei tule, vaikka ei ole edes täysikuu. Aloitan kaalikäärylepostauksen ja innostun kirjoittamaan sen loppuun saakka. Mysi Lahtisella taisi olla oma TV-sarjakin silloin, kun kokkausta ei vielä tullut joka tuutista? Ruokaohjelmien kanssa on pakko tehdä valintoja, kaikkea ei ehdi katsomaan millään vaikka haluaisikin. Tosin Master Chef Australiaa, Nigellaa ja Bourdainia voisin kyllä helposti töllöttää kellon ympäri.

Julkaisen käärylejutun ja keikuin vielä hetken Facebookissa tsätäten toisella puolella maailmaa 19-asteiseen tiistaiaamuun heränneen tyypin kanssa. Tulee taas ihan karsea matkakuume. Ensi viikolla muutamaksi päiväksi työreissulle Frankfurtiin, mutta eipä siellä varmaan mitään ruokapaikkoja ehdi koluamaan. Kello on jo varttia vaille yksi. Pitäisi mennä nukkumaan, sillä kohta on aamu. Vetäisen poreveden kera pari magnesiumnappia naamariin ja pistän pään tyynyyn.

Eläköön kaalikääryle!

Kaaliruoat ovat hurmaavia, koska ne niin sanotusti paranevat vanhetessaan. Nämä Mysi Lahtisen isoäidin reseptillä valmistetut kaalikääryleet ovat sananmukaisesti slow foodia, sillä niiden työstäminen aloitetaan jo syömistä edellisenä päivänä. Ohje löytyy Lahtisen vuonna 2002 julkaistusta keittokirjasta Intohimot hellallani.

Minulla on onni omistaa kyseinen opus tekijän signeeraamana. Kansilehdelle oli tarkoitus ikuistaa teksti "Eläköön kaalikääryleet!", mutta lavealla kädellä kirjoittavalta Mysiltä loppui tila ja herkkuruoka tuli ylistetyksi yksikössä. Mutta ei se haittaa ♥

Sen verran uskalsin kapinoida ihailemaani keittokirjailijarta vastaan, että korvasin riisit emmer-viljariisillä. Minusta niiden maku on jotenkin riisiä juurevampi. Toinen hyvä vaihtoehto on käyttää riisin sijasta ohrasuurimoita.

Puolitin tykötarpeiden alkuperäisen määrän, mutta silti oheisen ohjeen mukaisesta satsista syntyy parisenkymmentä jumalaista käärylettä. Näiden tekeminen pikkuisen kestää, mutta Mysiä lainatakseni ne "ovat sellainen nautinto, että vaivannäkö ei ole siihen verrattuna mitään. Päinvastoin suuri ilo."

Tarvitset:
keskikokoisen kaalin
vettä
härkäfondia
1½ dl emmer-viljariisiä
voita
400 g naudan jauhelihaa
munan
suolaa
valkopippuria
siirappia
3 dl kermaa

Tee näin:
Laita uuni lämpenemään 225-asteiseksi.

Tee kaalinpään kantaan ristikkäisviilto. Keitä kaalia suolattomassa vedessä isossa kattilassa, kunnes lehdet vähän laiskistuvat. Nosta kaali siivilään. Älä heitä keitinvettä pois!

Ota 3 dl kaalin keitinvettä pienempään kattilaan ja mausta se fondilla. Kypsennä emmer-viljariisi fondilla maustetussa keitinvedessä.

Sulata paistinpannulla nokare voita ja ruskista jauheliha siinä.

Lehdi kaali. Ohenna paksuimmat lehtiruodit. Silppua sisimmät lehdet.

Yhdistä kaalisilppu, emmer-viljariisi ja jauheliha keskenään. Lisää joukkoon muna ja mausta seos suolalla, pippurilla, lorauksella siirappia sekä tilkalla kermaa. Sekoita hyvin.

Kuumenna korkealaitainen pelti tai iso vuoka uunissa. Ota pelti pois uunista ja sulata siinä kimpale voita.

Jaa täyte kaalinlehdille ja käännä kantaosa täytteen päälle. Käännä lehtien reunat kantaosan päälle ja rullaa kääryleeksi. Asettele kääryleet pellille tiiviisiin riveihin saumapuolet alaspäin.

Laita pelti uuniin ja paista kääryleitä niin kauan, että ne ovat kärähtämäisillään. Ota pelti uunista ja ja valele kääryleitä ohuella siirappinorolla sekä kermalorauksella. Käännä kääryleet nurinniskoin ja pane pelti takaisin uuniin.

Paista kääryleitä kymmenisen minuuttia ja ota pelti uunista. Valele kääryleitä jälleen niukasti siirapilla ja reilummin kermalla. Käännä kääryleet ja työnnä pelti takaisin uuniin. Alenna samalla lämpö 175 asteeseen.

Kiehauta loput kaalin keitinvedestä ja mausta se fondilla.

Valele kääryleitä vartin välein pellillä olevalla nesteellä sekä keitinveteen tehdyllä lihaliemellä. Käännä lämpö uunista kokonaan pois parin tunnin paistamisen ja valelemisen jälkeen. Kääryleet saavat jäädä uuniin hautumaan ja jäähtymään omia aikojaan.

Peitä haaleat kääryleet foliolla ja nosta pelti jääkaappiin. Laita myös loput fondilla maustetusta keitinvedestä kylmään.

Ota kääryleet huoneenlämpöön seuraavana päivänä hyvissä ajoin ennen ruokailua. Valele kääryleitä lihaliemellä ja lämmitä ne noin 100-asteisessa uunissa.

Nauti kääryleet kuoriperunoiden, puolukoiden sekä valeluliemestä ja kermatilkasta kokoon keitetyn kastikkeen kanssa.

Hävikistä ruoantekoruoaksi

Tänään olen viettänyt aika paljon aikaa lieden äärellä työstäen kaalikääryleitä, jotka ovat syöntikunnossa vasta huomenna. Heidän ässehtiessään päätin ruokkia itseäni herkkutattirisotolla, johon ei tule lainkaan herkkutatteja!

Herkkutatin ihanan maun sain ruokaan kuivattujen sienten liotusliemestä, joka syntyi pyssyttömän metsästäjän leivän sivutuotteena. Jumalaiselta tuoksuvan nesteen kaataminen viemäriin olisi ollut synti ja häpeä.

Likoveden lisäksi hämmensin risottoon hanavettä ja pikkuisen kermaa. Tästä tuli niin superherkullista, että meinasin itkeä onnesta sitä haarukoidessani ja kaalikääryleille kumarrellessasi (siitä lisää huomenna).

Tarvitset:
salottisipulin
nokareen voita
1½ dl risottoriisiä
2 dl herkkutattien liotuslientä
1 dl vettä
1 dl kermaa
1 dl raastettua parmesania
suolaa
mustapippuria

Tee näin:
Pilko sipuli ja freesaa silppua voissa kattilassa. Lisää joukkoon riisi ja sekoita, kunnes riisinjyvät ovat läpikuultavia.

Yhdistä liotusliemi ja vesi. Lämmitä seos toisessa kattilassa ja kaada sitä kauhallinen kerrallaan riisikattilaan koko ajan sekoittaen. Jatka tätä kunnes riisi on lähes kypsää.

Lisää kerma ja juustoraaste. Sekoita hyvin. Mausta risotto suolalla ja pippurilla.

Raasta vielä vähän parmesania valmiin annoksen ylle ja syö heti.

Ruokabloggaajat taikoivat toukokuussa 2012 hävikkiä herkuiksi, mutta ajaton teema elää ja voi yhä hyvin Facebookissa.