10. maaliskuuta 2015

Herkkupossua raksunahalla

Pakastimeni vihonviimeinen pala karkkilalaista luomusikaa koki viime viikonloppuna muodonmuutoksen kiinalaiseksi paahtopossuksi. Säästöpossuretki lienee siis ajankohtainen lähitulevaisuudessa. Jee, pääseen taas tekemään eväitä!

Tällä tavoin valmistettuna possunkyljestä tulee tolkuttoman mehevää ja nahasta ritisevän rapeaa. Kypsän lihabiitin leikkaaminen helpottuu, jos teet nahkaan viiltoja ennen uunitusta, mutta kyllä kunnon puukon kanssa riehuen sen saa siivuiksi ilman esiviiltelyäkin.
Viipaloitua possukylkeä voi syödä sellaisenaan tai rapsakan kaalisalaatin (kaalia, chiliä, korianteria ja roiskaus kokoonkeitettyä lihan haudutuslientä) kanssa. Viipaleita voi myös hyötykäyttää ramen-keitossa ja jämät voi pilkkoa vaikka paistettuun riisiin.
Tarvitset:
500 g (luomu)possun luutonta kylkeä
muutaman sentin pätkän inkivääriä
pari valkosipulinkynttä
kevätsipulin
5 dl vettä
2 rkl shaoshing-viiniä (tai kuivaa sherryä)
1rkl (mustaa) riisiviinietikkaa
½ rkl natriumglutamaattia (tai suolaa)
1 rkl soijakastiketta
1 rkl viisimaustetta
1 rkl sokeria

Tee näin:
Pese possunkylki.

Viipaloi inkivääri ja murskaa valkosipulit veitsen lappeella.

Laita possu, inkiväärit, valkosipulit sekä kevätsipuli korkeareunaiseen kasariin. Lisää joukkoon vesi, viini (tai sherry) ja etikka. Kiehauta ja anna porista miedolla lämmöllä noin vartin verran.

Ota possunkylki pois haudutusliemestä. Keitä haudutuslientä kokoon ja käytä sitä kypsän possun (tai kaalisalaatin) kastikkeena.

Kun lihapala on jäähtynyt hiukan, pistele nahkaan reikiä jollain riittävän terävällä ja topakalla työkalulla (itse käytin founduehaarukkaa). Hiero MSG (tai suola) nahkaan.

Sekoita soijakastikkeesta, viisimausteesta ja sokerista tahna. Käännä possunkylki ympäri ja hiero tahna lihaan. Anna lihan ässehtiä jääkaapissa pari tuntia.

Laita uuni lämpenemään 250-asteiseksi.

Ota liha jääkaapista ja kääri se folioon siten, että nahkapuoli jää paljaaksi. Laita folioitu liha vuokaan ja paahda sitä uunissa noin puolen tunnin ajan,

Ota liha uunista ja laske uunin lämpö 190-asteeseen.

Poista folio ja kypsennä lihapalaa uunissa vielä toiset puoli tuntia.

Leikkaa liha viipaleiksi ja tarjoa rapean salaatin kanssa.

2 kommenttia:

Rommirusina kirjoitti...

Tämän ohjeen tulen kyllä kopsimaan, raksunahka kuulostaa erityisen herkulta.

Jaana kirjoitti...

Raksunahka on parhautta!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...