Tähtikirkkaan
ravintola Olon "karvahattupuolella"
Gastrobar Emossa (Kasarmikatu 44) hanskataan toki mallikkaasti suolaisetkin sapuskat, mutta viimeviikkoisen visiitin ehdottomasti positiivisin yllätys oli jälkiruoka. Mutta siitä lisää myöhemmin.
Aloitimme illastuksen kafruni kanssa erinomaisilla Tom Collinseilla. Siinä ruokalistaa silmäillessämme tulin ajatelleeksi ääneen, että taidanpa olla Emossa syömässä ensi kertaa omalla rahalla. Aiemmat vierailut ovat liittyneet erilaisiin promotilaisuuksiin. No parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Päädyimme valitsemaan listalta viisi ruokalajia, joista ensimmäisinä pöytään tuotiin poronkieltä ja sieniä.
Sallan Villiporon tuottamat poronkielet oli jauhettu ja kääritty savoijinkaalinlehteen. Sieniä annoksessa oli rapeiksi paistettuina sekä kastikkeena. Ihan hullunhyvä setti, jonka kanssa
Maison Boeckelin Pinot Gris 2012 toimi nätisti.
Seuraava annos sisälsi mustekalaa ja mustaa riisiä. Mustekala on mukavan mureaa. Riisikin oli oikein maukasta, joskin karvan verran liian suolaista yhdessä lautasella olleiden (niin ikään suolaisten) merilevien kanssa.
Kukkakaali ilmakuivatun kinkulla ja
mornay-kastikkeella nousi (jälkiruoan ohella) aterian ykkössuosikikseni. Kukkis oli täydellisen napakkaa, kinkku optimirapsakkaa ja soossi kuin juustoista samettia. Täysi kymppi tälle!
Suolaisten ruokien sarjan päätteeksi söimme karitsan entrecôtea hummuksella, fenkolilla, aniskastikkeella ja granaattiomenan siemenillä höystettynä. Anis maistui annoksessa ihanasti ja natsasi karitsan kaveriksi hyvin, mutta sinänsä oivallinen hummus hiukan hukkui muiden makujen alle.
Se hieman yllätti, että Emossa käytettävät lampaanlihat tulevat Uudesta Seelannista. Samoilta huudeilta oli peräisin karitsan kanssa nauttimani megamarjaisa
Villa Maria Cellar Selection Marlborough Pinot Noir 2012.
Sitten SE jälkiruoka! Paperilla satsi, jossa on fudgea, banaania ja seesamjäätelöä vaikutti yltiömakealta, mutta lautasella tilanne olikin kaikkea muuta. Fudgemurujen määrä oli maltillinen, banskumousse ja karamellisoidut banaaniviipaleet komppasivat hurmaavasti raikasta jätskiä ja rouhitut pähkinät toivat annokseen kivaa rakennetta. Paras ravintolajälkiruoka naismuistiin *tähän sydän ja kaikkea muuta hömppää*
Alkudrinkin, viiden ruokalajin sekä kahden viinilasillisen hinnaksi tuli hiukan reilut 80 euroa. Emoon voi siis huoletta mennä toistekin omilla rahoilla syömään.
Kulinaarimurula suosittelee mitä lämpimimmin *taas voisi sen sydämen laittaa tähän*
2 kommenttia:
Kerran olen päässyt syömään Emoon. Sen jälkeen olen haaveillut siitä monesti, sillä kaikki on aivan käsittämättömän hyvää. Jälkkärillä pääsivät yllättämään minutkin, vaikka yhdeksän kymmenestä jälkkäristä on minulle pettymyksiä - en vaan ole jälkkäri-ihminen.
Mä kyllä tykkään jälkkäreistä, mutta liian usein juuri jälkiruoka on aterian heikoin lenkki.
Michel Roux Jr sanoikin taannoisessa pulladokkarissa, että kokista tulee harvoin hyvää kondiittoria, mutta monesta kondiittorista tulee hyvä kokki :-)
Lähetä kommentti