29. marraskuuta 2011

Yhtä juhulaa Oulusa

Piipahdin toissaviikonloppuna moikkaamassa oululaisia ystäviä, joita ihmisellä ei voi olla liikaa. Perinteiseen tapaan reissusta kehkeytyi tälläkin kertaa melkoinen gurmeeturnee.

oulu
Lunta Oulussa ei ollut, mutta hallin kulmalle oli jo pystytetty joulukuusi. Kaupunnilla puhuttiin, että siitä olivat vastuussa paikkakunnalla Pepsi-mainosta filmaamassa olleet japanilaiset.

Perjantaina illastin loistoseurassa viehkossa ravintolassa nimeltä Uleåborg 1881 (Aittatori 4-5). Paikka sijaitsee yhdessä Kauppatoria reunustavista varastomakasiineista ja siellä kokataan ruokaa kauden aineksista.

uleaborg1881
Keittiön tervehdys oli sievä kupillinen lempeän makuista palsternakka-fenkolikeittoa.

uleaborg1881
Alkuruoaksi otin harvinaista herkkua: poron kateenkorvaa porkkana-inkiväärikastikkeella ja kahvilla maustetulla smetanalla. Ihan hirmu hyvvää!

uleaborg1881
Paahdettu poronkare sen sijaan oli pienoinen pettymys upean alkupalan jälkeen. Poro sinänsä oli ihan loistavaa ja maa-artisokkaohrattokin oikein maukasta, mutta kokonaisuutena pääruoka oli mielestäni illan heikoin lenkki.

uleaborg1881
Jälkkäri puolestaan oli ihanaa. Pikkuisen riettaan näköinen mesimarjasorbetti kruunasi paahtomarengilla kuorrutetun maustekakun, joka kellui karamellikastikkeessa. Oi nam!

Sapuskat alkudrinksuineen (kotimaista Shaman Spiritsin valmistamaa Bothnia Bay-perunaginiä!) ja normaaleine ruokajuomineen maksoivat karvan verran yli 90 euroa. Kulinaarimurula suosittelee!

Dinnerin jälkeen kuvittelimme olevamme nuoria ja virkeitä ja jaksavamme notkua vielä baarissa. Yksien puoliväkisin nautittujen juomien jälkeen annoimme väsyähkylle periksi ja painuimme pehkuihin.

pannukakkuravintola
Lauantaina skippasin hotelliaamiaisen ja steppailin aamuruokittavaksi Uleåborgin naapurissa sijaitsevaan Pannukakkutaloon (Aittatori 9), josta olin kuullut kovasti kehuja.

pekonipannukakku
Enkä turhaan, sillä valitsemani juusto-pekonipannukakku oli hervottoman kokoinen ja makuinen! Tulin siitä sen verran täyteen, että nautin lounaani suodattamattoman siiderin muodossa Oluthuone Leskisessä (Kirkkokatu 10) jutellen samalla mukavia vienosta kankkusesta kärsivän kafrun kanssa.

Kuuden kieppeillä läksin luvan kanssa kuokkimaan oululaisten ruokabloggaajien pikkujouluihin, joista on jo ansiokkaasti raportoitu isäntäblogin lisäksi myös Pastanjauhannassa sekä Peruspöperölässä.

pikkujoulualkupalat
Pöytä pantiin insinöörikeittiössä koreaksi useaan otteeseen. Ensi hätään tarjolla oli savuporo- ja siianmätisuupaloja, suolaisia vaahtokarkkeja, pikkuriikkisiä club sandwichejä, piparisia Rocky Roadseja, sinihomejuustohyrriä sekä ihan taivaallisia parmesaanikeksejä. Oma panokseni kestitykseen koostui chorizosalsasta ja maissilastuista.

Kauniimpia kuvia syömistä sekä niiden ohjeita löytyy edellä linkitetyistä blogeista.

lihaa
Ruokahuoltopotin räjäytti lopullisesti isäntänä toiminut (diplomi-)insinööri, jonka sous-vide-kypsennetyn lehmäbiitin lähtöpaino oli liki kolme kiloa. Mutta ei se vielä ollut valmis...

kaivosmiehet
...vaan lihan pintaa piti vielä tohottaa julman kokoisella liekinheittimellä parvekkeella otsalampun valossa. Toisena valomiehenä toimi herra Peruspöperö, kuvaajana herra Pastanjauhaja ja meno oli kuin kaivosmiesten pikkujouluissa!

cheese_steak_and_onion
Lihagöntsästä vuoltiin meheviä viipaleita ja ne lykättiin pitkittäin halkaistun paahdetun ciabattan väliin yhdessä Provolonen, karamelisoidun punasipulin sekä luumuisen BBQ-soossin kanssa. Insinöörin Cheese Steak & Onion with a Xmas Twist oli syntynyt!

christmas_cosmopolitan
Ruoan lisäksi myös juomaa oli riittävästi. Jauhantapajalaiset rakentelivat rosmariinivodkasta jouluisia Cosmopolitaneja.

musta_ryssa
Koska porukka oli niin rentoa, niin erittäin jäykkien Black Russianien tarjoilu oli hyvin perusteltu toimenpide...

feuerzangenbowle
...kuten oli myös Feuerzangenbowle-menetelmällä syntyneen glögin valmistus. Kattilaan taisi päätyä vähintään viittä eri viinaa, mutta lopputulos oli muistaakseni oivallisen makuista.

Syömisen ja juomisen lisäksi illan ohjelmassa oli SingStaria, runsaasti sananmuunnoksia, huikeita ghettoblogisuunnitelmia ja tietenkin Taistelu-Jaskaan tutustumista.


"Minulla on sinulle kaksi neuvoa: pidä turpasi kiinni ja tee minulle voileipä."

kauppuri5
Sunnuntaina oloa korjailtiin porukalla Bar & Grill Kauppuri 5:ssä (Kauppurienkatu 5). Aivan emähyvä pekoniburgeri, ranskalaiset majoneesilla, lisuke-coleslaw sekä pari pulloa Brooklyn Lageria paransivat minut paluumatkustuskuntoon. Eikä koko lysti maksanut kuin 25 euroa.

Kylläpä olikin taas kivvaa. Kiitos Oulu 18.-20.10.2011!

6 kommenttia:

Virpi kirjoitti...

Oulu kuittaa! Oli huippua, että olit meiän seurana ja tuu taas uuestaanki :)

Riikka kirjoitti...

Tuo pannukakku näyttää hämmästyttävän paljon mikropitsalta. :)

Mutten kyllä sapuskat näyttivät (ja myös tuon pannukakun osalta kuulosti) herkulliselta.

Jaana kirjoitti...

Virpi, oli kyllä vänkää :-) Ja se Kauppuri on ihan emähyvä burgeripaikka!

Riikka, yhdennäköisyys on kieltämättä aikamoinen. Voin kuitenkin vakuuttaa, että peksupannarin maussa ei ollut mitään roiskeläppämäistä ;-)

Anonyymi kirjoitti...

Tuo kuva mahtavasta lihaleivästä herättää minussa valtavan lihanhimon.

Jaana kirjoitti...

No ei oo mikään ihme :-)

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Kesäisen blogimiittini perusteella voin myös sanoa, että tuo porukka Oulussa on melekoisen mahtavaa:)

Ja se kauppahalli on mukava paikka, ostin sieltä tiskirätin näköistä leipää ja vähän se maistuikin siltä.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...