21. maaliskuuta 2010

Kalpea haastaja

Kuluvan kuun ruokahaasteen teemana on hailakanvärinen mutta hyvänmakuinen palsternakka. Tätä loistojuuresta tulee ainakin Kulinaarimurulassa käytettyä ihan liian vähän. Miksiköhän?

Yleisimmin olen kuutioinut palsternakkaa muiden juurimukuloiden kanssa erilaisten keittojen tykötarpeeksi. Joskus olen tainnut raastaa sitä myös piirakantäytteeksi.

Kun aloin miettiä palsternakkaista haaste-evästä, ensimmäisenä mieleen pujahti soppa. Vahingosta viisastuneena tsekkasin, oliko sosekeittoja jo ilmoitettu kisaan. Oli, parinakin eri versiona.


Dediksen lähestyessä päätin mennä sieltä mistä aita on matalin ja kuorruttaa pääroolin esittäjän reteästi juustolla. Pecorinon, palsternakan ja valkosipulin kombinaatiosta syntyi melkoisen herkullinen palsternakkagratiini.

Valkosipulifanit voivat holvata lempiainestaan paistokseen reilummallakin kädellä, mutta mielestäni palsternakan mietoa makua ei kannata peittää liialla kynsilaukalla. Pecorino-juustoa puolestaan saa luvan kanssa laittaa mukaan enemmänkin, sillä sen vieno pähkinäisyys soi hyvin yhteen palsternakan kanssa.


Tarvitset:
400 g palsternakkaa
valkosipulinkynnen
100 g Pecorinoa
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

Tee näin:
Laita uuni kuumenemaan 175-asteiseksi.

Kuori palsternakat ja leikkaa ne pitkittäin noin puolen sentin paksuisiksi viipaleiksi.

Silppua valkosipuli atomeiksi. Raasta juusto.

Kuumenna öljyä pannulla ja paista palsternakkaviipaleiden molemmille puolille kaunis rusketus.

Laita uuninkestävään astiaan kerros palsternakkaviipaleita. Ripottele viipaleille valkosipulisilppua, juustoraastetta, suolaa ja pippuria.

Rakenna lisää vastaavanlaisia kerroksia, kunnes tykötarpeet loppuvat.

Paista evästä uunissa noin puolen tunnin ajan.

2 kommenttia:

Finebyme kirjoitti...

Nam! Menee testiin...

Jaana kirjoitti...

Toivottavasti tykkäät :-) Juustona voi toki käyttää jotain muutakin kuin Pecorinoa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...