15. kesäkuuta 2008

Tummien papujen tulkki

Näin juhannuksen alla oli hyvä hetki hyödyntää viime jouluisesta keittiöjumalattaren kinkusta säilöön laitettu keitinliemi ja kokata mustapapukeittoa. Ohje löytyy Nigella Lawsonin kirjasta Nigella Bites (suom. Syötävän hyvää).

Minä pidän sekä Nigellan resepteistä että persoonasta. Mielestäni hän on parhaimmillaan tehdessään yksinkertaisia herkkuja, joidenkin mielestä daami itse on sellainen :-)

Olitpa Nigellasta mitä mieltä tahansa, kokeile tätä ohjetta! Soppa on samanaikaisesti makeaa ja kirpeää, lempeää ja tuhtia, hyvää ja vielä parempaa.

Jos kolakinkun lientä ei satu pakastimessasi olemaan, voit keittää pavut Coca-Colassa ja lisätä mukaan liha- tai kasvisliemikuution.


Soppaan tarvitset:
200 g mustapapuja
5 dl Coca-Cola-lihalientä
puolikkaan limen mehun
1 tl jeeraa
1 tl jauhettua korianteria
(suolaa)

Lisäkkeiksi tarvitset:
smetanaa
tuoretta korianteria silputtuna
limen tai kaksi lohkoina

Tee näin:
Liota mustapapuja pakkauksen ohjeen mukaan. Keitä lionneita papuja kolaliemessä kunnes ne ovat pehmeitä.

Kaada noin puolet papusopasta blenderiin. Lisää limen mehu sekä mausteet ja surauta soseeksi. Sekoita sose keittoon ja tarkista maku.

Nauti smetanan ja silputun korianterin kanssa. Lisää kirpeyttä keittoon voit tiristää limelohkoista.

13 kommenttia:

Polkkapossu kirjoitti...

Kokislientä...siistiä :D

Välispiikki kirjoitti...

Niin onkin ;-)

Nigella Bites!

oliivia kirjoitti...

Jostain syystä Nigella itse ei ihan kympillä iske, mutta resepteistä kyllä tykkään. Sekä sitä kinkkua että tätä keittoa on jo aikoja pitänyt testata, nyt taidan rohkaistua kokiksella ja lihaliemellä kokeilemaan.

Välispiikki kirjoitti...

Oliivia, kolaliemestä tulee ihan loistava sopanpohja. Kai sitä seuraavaksi tarttee koekeittää Polkkiksen kolanakkeja :-)

Liina kirjoitti...

olen varmaan vähän hidas, mutta .... coca-cola -lihalientä?

Välispiikki kirjoitti...

Laitetaanhan kolaa kaikenmaailman marinadeihinkin, miksei sitten papusoppaan? Älä tuomitse ennen kuin olet kokeillut :-)

Liina kirjoitti...

tokikaan ei ollut tarkoitus tuomita, mietin vaan että tehdäänkö se vaan liemikuutiosta ja kokiksesta vai niinku mitähäh :D

t. liina - tyhmiä kysymyksiä jo vuodesta 1979

Välispiikki kirjoitti...

Kuutio toimii varmasti, mut fondi voisi nestemäisenä olla käytännöllisempi ratkaisu. Sitä voisi lirutella puoleen litraan kolaa ensin vajaan ruokalusikallisen, keitellä lientä kasaan ja tsekata sitten tarvitaanko suolaisuutta lisää vai nou. Liemeen kiehumaan kandee myös paloitella sipuli.

Luulin kysymystäsi puhtaaksi hämmästelyksi, siksi kehoitin olemaan tuomitsematta het kättelyssä ;-)

Liina kirjoitti...

kiitos kovasti! ajattelin, että ne pitää vaan sekoittaa, keittely ei tullut jotenkin mieleenkään.

minun tietämättömyyttäni ei kannata aliarvioida :D

aion ihan ilman muuta kokeilla soppaa. siksipä neuvot tulivat enemmän kuin tarpeeseen :)

Polkkapossu kirjoitti...

En nyt ehkä ihan välttämättä kehoita kokeilemaan kolanakkeja, mutta ruskean kastikkeen pohjaan kokis menee possuhyvin. Ja olen tainnut ennenkin mainita, että mm. gumbon pohjaan sitä voi myös käytellä. Tai siis oikeastaan pepsiä :D

Välispiikki kirjoitti...

Liina, olepa hyvä. Kerro kokeilujen jälkeen, notta tykkäsitkö!

Polkkis, mä ajattelin oikeesti testata kolanakkeja juhannuksena :-)

Mari kirjoitti...

Kokeilin tätä juuri mustista kidneypavuista. Ihan tajuton soppa! :D
Maku tuo etäisesti mieleen jonkun sortin kaupan valmiin dippikastikkeen.

Välispiikki kirjoitti...

Mari, eikö olekin :-)

Jos mieleesi muistuu, miltä dippisoossilta soppa maistuu, niin kerro mullekin. Kyseinen kastike kiinnostaisi kovasti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...