Valkoisten pöytäliinojen Vinkkeli

Puolisentoista vuotta siihen meni, että pääsin kunnolla syömään ravintola Vinkkeliin (Pieni Roobertinkatu 8). Ennen syyskuussa oululaisen toverini kanssa Vinkkelissä nautittua illallista olin kyllä ehtinyt piipahtaa siellä Suomen Gastronomien Seuran kuukausilounaalla sekä osana Kaartin Kutosen kierrosta, mutta vasta nyt siellä kehtaa kertoa käyneensä.

Korkeavuorenkadun ja Pikku-Roban kulmaan, entisen täyteen ahdetun osto- ja myyntiliikkeen tiloihin perustettu Vinkkeli on kokoaan suuremman oloinen paikka, jota yksi perustajista on kuvannut "gastronomiseksi turvakodiksi", jonne voi tulla klassisen keittotaiteen ja valkoisten pöytäliinojen suojiin, kun modernit kotkotukset alkavat tuntua maistelluilta.

Starttasimme dinnerin Pascal Doquet'n Horizon blanc de blancs-shampanjalla.

Leipävalikoiman ruisleipä oli niin sanottua vanhan liiton kamaa ja emähyvää sellaista. Voi oli kivasti kiekuralla.

Valitsin alkuun varsinaisen ruokapornoannoksen, joka oli koottu kantarelleista ja suppilovahveroista, pehmeäksi keitetystä munasta, sipulista sekä arpakuution kokoisista rapeanrasvaisista possubiiteistä. Piti santsata leipää, että sain mopattua sillä lautaselta viimeisetkin tiplut valuneesta keltuaisesta ynnä muista hyvänmakuisista asioista.

Pääruoassa jatkoin sienilinjalla. Tilasin sienillä (tunnistin rouskuiksi tai vastaaviksi perinteisiksi sienisalaattisieniksi) ja ohralla täytetyn savoijinkaalikääryleen lisukkeinaan sipuliyreetä, marinoitua sipulia, puolukoita, lehtikaalia ja cashew-pähkinöitä. Ei huono.

Sekä alku- että pääruoan kanssa join Henri Bourgeoisin mukavan marjaisaa Sancerre Les Baronnesia.

Ennen jälkkäreitä arvoimme, että pitäsikö sitä ottaa pinet nokareet juustoa. Päätimme että pitäisi, mutta Vinkkelin "pienet nokareet" osoittautuivatkin kerrassaan hervottoman kokoisiksi juustonjötkäleiksi.

Natustelimme kyllä kiltisti ihan jokaisen juustomurusen, mikä ei aikuisten oikeasti tuottanut edes ylitsepääsemättömiä vaikeuksia...

...varsinkaan kun kyytipoikana oli erittäin suunmukaista portviiniä. Burmesterin upea Colheita Porto vuodelta 1999 vei kielen mennessään.

No siinähän kävi sitten niin, ettemme juustogöntsien jälkeen jaksaneet enää mitään jälkiruokia syödä, vaan tyydyimme digestiiveihin: minulle Jallua* ja seuralaiselle vinkeää mustikkalikööriä.

Ruoat (alku- ja pääruoka sekä osuuteni juustoista) ja juomat (lasi shampanjaa, kaksi lasillista punaviiniä, portviini, Jallu ja vissy) kustansivat yhteensä hieman alle 100 euroa. Pienemmällä määrällä alkoholia olisin varmaan pärjännyt, mutta kerrankos sitä on ihan Oulusta asti kafruja kylässä.

Pitkänmatkalaiselle oli muassaan ihan ikiomat sisävinkkelit eli huopatossut, joita ei sitten tarvittukaan ravintolan puolella, koska toimiva keskuslämmitys. Huopavinkkeli piti kuitenkin ikuistaa ravintolavinkkelin kanssa ennen kotiin lähtöä.

***

Kuvatiedostoista löytyi todistusaineistoa myös aiemmista kokemuksistani Vinkkelissä.

Neitsytvisiitti ajoittui lokakuun 2016 Kaartin kutoselle, jolloin lusikoimme tuntitolkulla muhineista häränhännistä tehtyä tuhtia consomméa ynnä häntälihoja kera Chateau-Chalonin alueella tuotetun sherrymäisen vin jaunen. Kyllä maistuivat!

Suomen Gastronomien Seuran kuukausilounaalla helmikuussa 2017 puolestaan herkuttelimme simpukkakeitolla, paahdetulla lohella valkosipulimajoneesin ja vaahdotetun sienikastikkeen kanssa sekä mustikoilla ja kanelikermavaahdolla ryyditetyllä brysselinvohvelilla. Lohen kanssa lirpin muutaman kulauksen Albert Bichotin Bourgogne Vieilles Vignes de Chardonnayta.

Vinkkeliin kannattaa siis mennä syömään ihan mitä vaan.