28. joulukuuta 2006

Muna + koiso = maksa

Hummukset, tahinit ja baba ghanoushit häviävät mezekisoissa tälle herkulle, jos minä pääsen makutuomaroimaan. Edellä luetellut tahdakset sopivat samaan kattaukseen maksanmakuisen munakoisosalaatin kanssa, jonka maku tosin jakaa mielipiteitä. Toiset tykkäävät kuin hurjat puurosta, toisia peräti puistattaa. Minusta salaatti on yksinkertaiseti vastustamatonta!

Tätä ja itäisten maiden muita suunmukaisia mössöjä voi kaapia tuulensuojaan vaikka pitaleivällä, joka kannattaa käydä hakemassa vaikkapa Dabinista. Ulkohelsinkiläisille suosittelen visiittiä kyseisessä puodissa pääkaupunkivierailun lomassa, sillä paikan pitaleivät ovat aivan eri planeetalta kuin hypermarketeissa vastaavalla nimikkeellä kaupattavat vakuumilätkät.
Tarvitset:
2 munakoisoa
2 isoa keltasipulia
6 kananmunaa
reilun litran auringonkukkaöljyä
suolaa
mustapippuria

Tee näin:
Pilko koisot ja sipulit reiluiksi paloiksi. Kuumenna öljy isossa kattilassa niin kuumaksi, että munakoisonpalat tirisevät siinä mukavasti. Uppopaista munakoisot muutamassa erässä niin tummanpuhuviksi kuin polttamatta pystyt.

Palojen tulee olla todella tummia! Siksi pilkkominen kannattaa tehdä rehvakkaasti, sillä pienemmät palat korventuvat kitkeriksi tosi nopeasti. Kauho ruskettuneet koisot reikäkauhalla siivilään valuttamaan liikoja öljyjään (siivilän alle kannattaa laittaa siis jonkin sortin astia).

Laita tässä vaiheessa tulille myös vesikattila, jossa keität munat koviksi. Reilut 10 minuuttia on passeli aika.

Kun munakoisot ovat saaneet öljykylpynsä, tee sama käsittely sipuleille. Ja taas niin tummiksi kuin kantti kestää. Kypsät sipulinpalat voi laittaa valumaan samaan siivilään koisojen kanssa.

Kumoa kärtsätyt munakoisot ja sipulit ynnä kuoritut kananmunat tehosekottimeen ja pyöräytä ei-niin-sileäksi-tahnaksi, snadeja sattumia saa jäädä. Jos tehosekoitin on vielä kaupassa, voi ainekset taltuttaa sauvasekottimella. Pelkkää lihasvoimaakin saa käyttää, mutta siinä tulee hiki.

Tässä vaiheessa herkku on maustamista vaille valmis eli lisää suolaa maun mukaan, mustapippuria samoin. Valmis tahdas näyttää rumalta, mutta maistuu mielettömältä!

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...