Muutama viikko sitten kokkasin ruokavierailleni massiivisen satsin paellaa. Miellän paellan kesäiseksi evääksi, mutta mukavaa sitä oli syödä paukkupakkasillakin.
Espanja maistui myös alkupaloissa (Manchegoa, jamón serranoa, valkosipulioliiveja, artisokkatahnaa ja patonkia) sekä jälkiruokana nautitussa crema catalanassa.
Paella on vähän niin kuin espanjalainen pyttipannu, koska siihenkin on hyödynnetty jämiä ja niitä tykötarpeita, joita kaapeista on sattunut löytymään.
Puritaanisimmat kokkaajat hyväksyvät paellalihaksi vain kania. Puhdasoppisimmat skippaavat pannulta myös äyriäiset ja muut merenelävät.
Itse tykkään laittaa paellaan mausteista chorizoa ja kanaa. Tai oikeastaan kukkoa Viskilän tilalta, sillä lopetin broilerin pumpattujen rintafileiden ostamisen parisen vuotta sitten tutustuttuani Rossiin.
Myös katkaravut kuuluvat itseoikeutetusti Kulinaarimurulan paellaan, vaikka niidenkin käyttäminen juilii omaatuntoa. WWF:n kalaoppaan liikennevalojen noudattaminen ei ole aina helppoa.
En tee paellaa kuitenkaan kovin usein, joten harvinaisesta herkusta osaa nauttia enemmän silloin kun sitä on tarjolla. Tällä kertaa kyytipoikana toimi mallikkaasti muheva Celler Cal Pla Tinto Crianza 2006.
Tarvitset:
3 kukonpojan koipea
oliiviöljyä
savupaprikajauhetta
suolaa
300 g chorizoa
ison sipulin
3 valkosipulin kynttä
punaisen paprikan
2 dl paseerattua tomaattia
2 dl puuroutumatonta riisiä
1 tl sahramia
5 dl kanalientä
mustapippuria
suolaa
100 g pakasteherneitä
300 g kokonaisia katkarapuja
persiljaa
sitruunalohkoja
Tee näin:
Laita uuni lämpenemään 175-asteiseksi.
Hiero kukonkoipiin öljyä, paprikajauhetta ja suolaa. Paista kinttuja uunissa noin tunnin verran, kunnes ne ovat kypsiä.
Irroita lihat luista ja paloittele ne suupaloiksi. Pilko myös nahka pikkuriikkiseksi silpuksi.
Kuutioi chorizo, sipuli ja paprika. Silppua valkosipulinkynnet.
Paista makkarakuutioita pannulla, kunnes niistä irtoaa rasvaa. Lisää sipuli- ja paprikakuutiot sekä valkosipuli- ja nahkasilput.
Freesaa seosta noin viiden minuutin ajan. Lisää paseeratut tomaatit ja anna muhia kymmenisen minuuttia.
Ripottele joukkoon riisit ja sahrami. Kaada päälle kanaliemi ja anna kypsyä miedolla lämmöllä puolisen tuntia, kunnes neste on imeytynyt riisiin. Hämmennä paellaa vain muutaman kerran kypsymisen aikana.
Mausta mustapippurilla ja lisää tarvittaessa suolaa.
Sekoita joukkoon pakasteherneet ja katkaravut. Anna niiden lämmetä hetki.
Koristele silputulla persiljalla ja sitruunalohkoilla.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste siivekkäitä. Näytä kaikki tekstit

26. helmikuuta 2012
27. joulukuuta 2011
Kastanjaa kaaliin ja ankalle alkoholia!
Tänä vuonna joulupäiväpöydän kunkku ja kuningatar olivat ankanrinnat, joiden kanssa tarjoilin hurmaavaa ruusukaali-kastanjahöystöä. Löysin ohjeen koukuttavalta BBC Good Food-sivustolta, missä chestnutsprouttien kerrottiin sopivan mukavasti kalkkunan kaveriksi.
Ei kaali-kastanjasörsseli vastaan yskinyt ankankaan kanssa, joka tosin lipsahti karvan verran liian kypsäksi. Paistoin rintafileitä omissa rasvoissaan ensin pannulla muutaman minuutin per puoli ja sen jälkeen folioon käärittyinä 200-asteisessa uunissa noin kymmenisen minuuttia.
Ennen kypsennystä ankan nahkaan kannattaa tehdä viiltoja ja läväyttää tissit kylmään pannuun nahkapuoli alaspäin. Kun lämpö nousee hissunkissun vaapulavissun, rasva sulaa ja nahka rapsakoituu. Mausteeksi riittävät suola ja pippuri.
Soossin tein keittelemällä kokoon pannulle jäänyttä maukasta ankanrasvaa, kermaa ja omenaviinaa sekä kohtuullisen kokoisen nokareen voita. Kun ei se nyt sitten loppunutkaan (paitsi Valiolta ja Arla Ingmanilta).
Kaali-kastanjahässäkästä tuli huippuhyvää! Muhevaa ruusukaalia olen fanittanut jo kauan, kastanjat puolestaan toivat makupalettiin jännää makeutta.
Veteen säilöttyä kastanjoita myydään ainakin Stockan Herkussa, josta hankitusta säilykepurkista tähän satsiin kului vain puolet. Mitähän kivaa niistä lopuista keksisi?

Tarvitset:
400 g ruusukaalia
50 g voita
1 dl kermaa
150 g kastanjoita
muskottia
suolaa
Tee näin:
Keitä ruusukaalit kypsiksi.
Kaada keitinvesi pois ja muussaa kaalit rouheaksi muhjuksi.
Lisää kaalin joukkoon voi ja kerma. Mausta ripauksilla muskottia ja suolaa.
Sekoita kastanjat muihin aineksiin ja anna niiden lämmetä.

15. lokakuuta 2011
Poliittisesti korrekti broileri
Ostin joku tovi sitten pakastetun kanan, joka oli viettänyt luomuelämänsä ulkomailla. Onneksi kaupoista löytyy pian myös kotimaista luomukanaa ja -broileria eli Ross 508-hybridibroilerin rinnalle saadaan vihdoinkin tolkullisempia vaihtoehtoja!
Parempia aikoja odotellessa sulattelin siis tuontisiipiveikon ja kyllästin hänet voilla sekä sisä- että ulkopuolelta. Mausteeksi ripottelin suolaa ja mustapippuria. Paistoin tyyppiä vartin verran 200-asteisessa uunissa, jonka jälkeen laskin lämpötilan 175 asteeseen.
Annoin kanan kypsyä vielä noin tunnin verran ja kypsymisen aikana penslailin elikkoa uunivuokaan valuneella voilla. Tuloksena oli rapeanahkainen herkku, jonka koivet järsittiin uunituoreina.
Kaverista riitti lihaa myös tomaatti-rakuunakanaan, johon käytin Muttin ikiluotettavaa tuplatomaattitiivistettä. Lisää makua soossiin uutin nakkaamalla kattilaan parmesanjuuston kantapalan, joka mökötti tyhjän panttina jääkaapin perukoilla.

Tarvitset:
1 rkl voita
sipulin
valkosipulinkynnen
2 rkl tomaattipyreetä
2 rkl vehnajauhoja
5 dl kanalientä
(parmesanjuuston kantapalan)
1 dl kermaa
300 g kypsää kanaa
2 rkl kuivattua rakuunaa
mustapippuria
(suolaa)
Tee näin:
Kuumenna voi kasarissa. Silppua sipuli ja valkosipuli. Freesaa sipulisilppu voissa.
Seloita sipulien joukkoon tomaattipyree ja jauhot. Lorottele kanaliemi kasariin koko ajan sekoittaen. (Nakkaa mukaan myös juustokannikka.)
Kiehauta seos ja kun se on hieman paksuuntunut, lisää joukkoon kerma ja kanapalat. Mausta rakuunalla ja pippurilla.
Anna muhia miedolla lämmöllä noin puolen tunnin ajan. (Ongi juustopala kattilasta.) Tarkista maku ja lisää suolaa jos on tarvis. Tarjoile soossin kanssa (punaista) riisiä.

10. huhtikuuta 2011
Kuvernöörin tuunattu herkkuruoka
Tilasin Shanghaissa pistäytyneeltä ystävättäreltä mustaa riisiviinietikkaa sekä riisistä tehtyä Shaoshing-viiniä. Näitä kiinalaisten sapuskoiden keskeisiä tykötarpeita en Suomesta ole löytänyt, joten hyödynnän härskisti tällaisia satunnaisia ilmasiltoja.

Vastalahjaksi lupasin toki kokata tuliaisista jotain hyvää. Pari viikonloppua sitten herkuttelimme paistetuilla nuudeleilla, Mu Shu-possulla sekä Kung Pao-kanalla.
Kung Pao lienee yksi yleisimpiä kiinalaisravintoloiden listoilla olevia eväitä. Tämän sichuanilaisen keittiön kruununjalokiven valmistuksessa keskeisiä aineksia ovat sichuaninpippurit, joita en ole konsaan pöperöön paahtanut. Pitäisi varmaan kokeilla joskus?
Omaan versiooni Kung Paosta tulee runsaasti kastiketta. Käytän siihen mieluusti tuota vaikeasti saatavaa mustaa riisiviinietikkaa, koska siitä soossi saa muhevaa makua. Useissa ohjeissa mainitut maapähkinät olen korvannut cashew-pähkinöillä, koska tykkään niiden suutuntumasta.
Ja kyllä, ripsautan ruokaan myös natriumglutamaattia, joka vaikuttaa "tutkimusten perusteella" hengenvaarallisimmalta keksinnöltä ikinä! Ilman sitä kiinalaiset sapuskat eivät vaan mielestäni maistu oikeilta.

Marinadiin tarvitset:
munanvalkuaisen
1 tl maissijauhoja
2 tl Shaoshing-viiniä
2 tl vaaleaa soijaa
Kastikkeeseen tarvitset:
6 rkl kanalientä
1½ tl maissijauhoja
1 rkl tumma soijaa
1-2 rkl chilikastiketta
2 tl mustaa riisiviinietikkaa
2 tl sokeria
1 tl natriumglutamaattia
Lisäksi tarvitset:
3 broilerin rintapalaa
4 rkl öljyä
2 punaista chiliä
3 valkosipulinkynttä
pätkän inkivääriä (4-6 ohutta siivua tuoretta kuorittua)
3 kevätsipulia
50 g cashewpähkinöitä
Tee näin:
Sekoita marinadin ainekset keskenään. Leikkaa rintafileet suupaloiksi ja lisää ne marinadin joukkoon. Sekoita hyvin ja anna marinoitua vähintään puoli tuntia.
Sekoita kastikeainekset. Poista chileistä siemenet ja leikkaa siivuiksi. Pilko inkivääri ja valkosipulit pieniksi kuutioksi. Paloittele ja suikaloi kevätsipulit.
Kaada öljy kuumalle pannulle. Freesaa chilejä sekä inkivääri- ja valkosipulisilppua öljyssä hetkinen. Lisää broilerikuutiot ja paista niitä pari minuuttia paloja koko ajan käännellen.
Sekoita kevätsipulisuikaleet muiden ainesten joukkoon. Kun sipulit ovat hiukan laiskistuneet, kaada kastike pannulle. Hämmentele, kunnes soossi sakenee. Lisää lopuksi mukaan pähkinät.

Kiinalaisten ruokien kaveriksi on hankala löytää sopivia viinejä, joten yleensä palan painikkeeksi tulee juotua olutta. Oheinen Fingerporin strippi on lainattu ilman lupaa Hesarin arkistosta.

26. lokakuuta 2010
Ystävä mä lapsien (ja koirien)
Viikolla, jolloin kirkosta erosi paljon päiviräsäsiin närkästyneitä ihmisiä, meitsi kokkasi ihan pakanana sormiruokia ystäväni kuopuksen rippijuhliin. Edellinen kristillinen keitrauskeikkani on parin vuoden takaa, jolloin näiden bileiden sankarin isoveli konfirmoitiin.

Koska rippilapsi on suomalainen suosikkijalkapalloilijani ja suuri kulmioleipien ystävä, oli ilmiselvää että näitä Mestareiden liigan kisastudiosyötäviä olisi tarjolla myös juhlapöydässä. Tein leivistä hiukan standardikolmioita pienempiä ja täytin ne loistavalla kanamöhnällä.
Leipien oheen katettiin myös miniluumutomaatteja, basilikaa ja helmimozzarellaa sekä pienenpieniä lihapullia tikkuihin tökittyinä. Lisäksi tyrkyllä oli kinkku-ananaspizzapaloja ja savuporo-piparjuuritahnalla päällystettyjä palttoonnappeja. Huikopaloista tykättiin ja niitä oli riittävästi.

Jos suolaisten syömien mitoitus osui kutakuinkin kohdalleen, niin kermaisella vadelmarahkalla täytetty lärvikakku loppui kesken kekkereiden. Myöhäisemmän aallon vieraille piti käydä hakemassa makeaa täydennystä lähikaupan pakastelaarista. Kiitos Frödinge!

Kirkonmenojen ajan minulle piti seuraa apukeittiöön kahlittu Pörjeparka, jonka antoi koiranhuokauksille kokonaan uuden syvyyden. Hellyin lohduttamaan otusta yhdellä lihapullalla. Mutta vain yhdellä.

27. heinäkuuta 2009
Kuumia tipuja
Jo jonkin aikaa on tehnyt mieli kokeilla, kuinka silloin tällöin paikallisessa natustellut hot wingsit onnistuisivat kotioloissa.
Viime viikolla tartuin kanoja siivistä ja ryhdyin testamaan. Lisäksi hankin myös koipia, koska niissä on siipiä enemmän lihaisia paloja.
Perusteellisella kuukkeloinnilla uskoni kastikkeen tärkeydestä vahvistui ja tilasin Poppamieheltä pari pullollista juuri sopivan stydiä Texas Pete Original Hot Saucea.
Monissa ohjeissa painotettiin, että kastikkeen rasvan tulisi olla nimenomaan margariinia eikä missään tapauksessa voita. Syytä moiseen en ymmärtänyt ja siksi sulattelinkin soossiin voita ihan hyvän maun nimissä.

Useissa amerikkalaisissa resepteissä valmistusprosessi oli kolmivaiheinen. Ensin kanabiitit olisi pitänyt pakastaa, sen jälkeen paistaa uunissa ja lopuksi vielä uppopaistaa öljyssä!
Vaikka pakastuksen ja friteerauksen ansiosta nahkasta olisi ohjeiden mukaan tullut extra crispy, keskityin omassa eksperimentissäni pelkästään broilerinpalojen nuketukseen.
Varmistaakseni nahkan rapsakkuuden kylvetin lihat ennen uunitusta hunajaisessa liemessä, jolla myös penslailin paloja kypsennyksen aikana. Lopputulos ei varmasti ollut yhtä ritisevän rapea kuin friteeratessa, mutta ihan hyvä kuitenkin.
Hot drumsticks & wingsien lisukkeena tarjoilin perinteitä kunnioittaen varsiselleritikkuja ja homejuustodippiä, jota varten murustelin yhden Aura-kolmion kahteen purkilliseen kermaviiliä.
Lisäksi katoin pöytään kolmannen veroluokan olutta sekä riittävästi serviettejä. Ohjeen mukaisesta satsista kaksi ihmistä söi itsensä ähkyyn ja jämiäkin jäi.

Tarvitset:
8 kpl maustamattomia broilerin koipia
8 kpl maustamattomia broilerin siipiä
noin desin öljyä
2 rkl hunajaa
savusuolaa
Kastikkeeseen tarvitset:
100 g voita
85 g Texas Pete Original Hot Saucea
Tee näin:
Kuumenna uuni 175-asteiseksi.
Huuhtaise broilerin palat vedellä ja kuivaa ne. Laita lihat muovipussiin.
Sekoita öljy, hunaja ja savusuola. Kaada seos muovipussiin lihojen päälle ja solmi pussi kiinni. Puristele ja hölskyttele pussia niin, että kaikki siellä olevat lihat saavat osansa liemestä.
Asettele koivet ja siivet leivinpaperoidulle uunipellille. Ota pussiin jäänyt hunajaliemi talteen.
Paista lihoja uunissa 1½-2 tuntia. Penslaa lihapaloja paistamisen aikana hunajaliemellä sekä pellille valuneilla nesteillä.
Siirrä kypsät biitit laakeaan astiaan, jossa on kohtalaisen korkeat reunat.
Sulata voi ja sekoita siihen chilikastike. Kaada soossi broileripalojen päälle. Yritä syödä sotkematta.

Syömäseuralaisen puolueeton tuomio oli, että "helvetin paljon parempaa kuin alakerrassa." Omasta mielestäni lähikippolan kastike ja minun soossini olivat yhtä hyviä, mutta meitsin lihoista tuli mehevämpiä.

18. heinäkuuta 2009
Törkyistä jatsiriisiä
Jazzista tulee mieleen New Orleans (koskaan en ole pitäjässä vieraillut, mutta mieli sinne kovasti halajaa). New Orleansista puolestaan pullahtavat mieleen syvässä etelässä syntyneet kokkaustyylit.
"Miksi se tuommoisia miettii", saatat ajatella? No siksi miettii, koska kesä-heinäkuun ruokahaasteen aiheena on jazz.
Aitoamerikkalaiset mielikuvat auttoivat löytämään ajatusten narikkaan unohtuneen ohjeen, josta innostuin aikoja sitten. Dirty Rice saattaa kuulostaa epäilyttävältä, mutta se maistuu törkeän hyvältä.
Likaisen riisin tekee sottaisen näköiseksi broilerin maksa, joka on kuitenkin melko miedon makuista. Jos lihakauppiaasi tyrkyttää sinulle kivipiiroja, niin osta ihmeessä ja käytä niitä maksan ohella riisin sotkemiseen.

Haasteruokaan lykätään mukaan aimo annos cajun- ja kreolikeittiöiden taivaallista pyhää kolminaisuutta.
Paprikan, sipulin ja sellerin loistavaa kombinaatiota ei turhaan ole nimellä siunattu, sillä niiden muodostama kokonaisuus on todellakin enemmän kuin osiensa summa. Ja tämä ei ole uskon asia :-)
Riisireseptini on likimain Bayou Dirty Rice-ohjeen suora kopio. Ainoastaan pöperön koristeeksi tarkoitettu ruohosipuli unohtui kauppaan, mutta ilmankin pärjättiin.

Tarvitset:
4 pekoniviipaletta
100 g kivipiiroja
200 g jauhettua sianlihaa
tilkan öljyä
sipulin
2 sorjaa sellerinvartta
puolikkaan punaisen paprikan
puolikkaan vihreän paprikan
2 valkosipulinkynttä
1 tl cayennepippuria
1 tl jeeraa
1 tl kuivattua oreganoa
suolaa
mustapippuria
2½ dl pitkäjyväistä riisiä
5 dl kanalientä
100 g broilerin maksaa
Tee näin:
Pilko pekoni pienemmiksi paloiksi ja paista biitit rapsakoiksi omassa rasvassaan. Ota pekonit pois pannulta.
Kuutioi kivipiirat ja kypsennä ne yhdessä jauhelihan kanssa pekonista pannulle jääneessä rasvasssa. Siirrä kypsät lihat pekonien kavereiksi odottelemaan.
Pilko sipuli, selleri ja paprikat pieniksi kuutioiksi. Murskaa valkosipulinkynnet atomeiksi.
Hauduttele vihannessilppua öljytilkassa miedolla lämmöllä viiden minuutin ajan. Mausta cayennella, jeeralla, oreganolla, suolalla ja mustapippurilla.
Sekoita riisit vihnesten joukkoon. Lisää mukaan kanaliemi sekä pekonit, kivipiirat ja jauheliha. Anna nesteiden kiehahtaa, vähennä sen jälkeen hönkää ja anna evään hautua kannen alla noin kymmenen minuutin ajan.
Lisää mukaan veitsellä "jauhettu" maksa ja sekoita hyvin. Hauduta ruokaa vielä reilut viisi minuuttia ja sapuska on valmista.
Taustamusaksi voit tarjoilla neworleansilaista sekasalaattia.

Lähettänyt
Jaana
klo
16:19
Tunnisteet:
kasviksia,
possua,
riisiä,
ruokahaaste,
siivekkäitä,
sisäelimiä

27. kesäkuuta 2009
Puistoruokailua
Vietimme männä viikolla pre-FNM-piknikiä, jonka syömät tulivat Kulinaarimurulasta ja juomista vastasivat kollegat. Kaisaniemen puisto ja upea sää loivat eväsretkelle oivat puitteet eikä seurassakaan ollut valittamista.

Tarjolla oli kana- ja muna-kulmioleipiä, raparperipiirakkaa sekä paria laatua kuohuviiniä. Nestevastaavat muistanevat kuplajuomien tarkemmat merkit, cavaa rekisteröin ainakin siemailleeni? Pussikaljaa joimme myös :-)
Leipien täytteet bongasin Liv-kanavalla esitettävästä Fresh with Anna Olson-ohjelmasta. Daami itse on superärsyttävä, mutta hänen tekemänsä pöperöt kiinnostavat.
Näkemässäni jaksossa tehtiin kolmattakin tahdasta pestosta ja tuorejuustosta. Näistä täytteistä rakenneltiin täytekakun näköinen voileipäkakku, josta tuli kieltämättä aika vinkeä.
Tällä kertaa en ryhtynyt askartelemaan pseudotätskäriä, vaan lapioin möhnät brutaalisti täysjyväpaahtoleipäviipaleiden väleihin. Ja hyviltä maistuivat, erityisesti kanatäyte kivasti narskuvine unikonsiemenineen oli herkkua.

Kanatäytteeseen tarvitset:
300 g maustamattomia broilerisuikaleita
rasian maustamatonta Philadelphia-tuorejuustoa
noin desin majoneesia
pari sipulinvartta
1-2 rkl unikonsiemeniä
mustapippuria
suolaa
Munatäytteeseen tarvitset:
4 munaa
½ dl majoneesia
pari kesäsipulia (mielellään puna-)
8 vihreää oliivia
mustapippuria
(suolaa)
Lisäksi tarvitset:
28 viipaletta paahtoleipää
Tee näin:
Aloita kanatäytteen tekeminen paistamalla broiskusuikaleet öljyssä pannulla. Mausta ne mustapippurilla ja suolalla. Anna jäähtyä ja pilko hakkelukseksi.
Sekoita huoneenlämpöinen tuorejuusto, majo, silputut sipulinvarret sekä unikonsiemenet tasaiseksi tahnaksi. Lisää joukkoon broiskuhakkelus ja tarkista maku.
Keitä toista täytettä varten munia 10 minuuttia. Muussaa hieman jäähtyneet munat haarukalla.
Sekoita muniin majo sekä pienenpieniksi pilkotut sipulit ja oliivit. Mausta mustapippurilla ja tarvittaessa suolalla.
Anna molempien täytteiden ässehtiä jääkaapissa noin tunnin verran.
Jaa ja levitä kanatäyte kahdeksalle ja munatäyte kuudelle paahtoleivälle. Paina täytteiden päälle toiset viipaleet ja leikkaa leipäneliöistä kolmioita.

Mahat täysinä ja päät poreillen olikin sitten kiva aikamatkailla nuoruusvuosien musiikkimaailmoihin. Mäen päällä olevalta anniskelualueelta oli ärinomaiset näkymät lavalle ja screenille, joilta tulvi silmän- ja sielunruokaa ihan koko rahan edestä!

16. syyskuuta 2008
Sairaspasta
Voihan räkä mikä olo on ollut muutaman päivän ajan! Mikään ei ole maistunut miltään paitsi tee lämpimältä. Sitä olenkin lipitellyt litrakaupalla ja nyt alkaa tuntua että taudin selkä olisi taittunut.
Sen kunniaksi tein ihan oikeaa ruokaa. Jääkaapista löytyneistä jämistä pihtisyntyi kanapastaa. Oletan sen maistuneen ihan hyvältä, mutta varmistan asian kokkaamalla evästä uudestaan jahka vainu on kunnossa.
Annos on aika valjun näköinen, mutta niin on syöjäkin.

Tarvitset:
parisen desiä kuivapastaa
broilerin maustamattoman rintafileen
pienen sipulin
oliiviöljyä
desin kermaa
1 rkl Dijon-sinappia
suolaa
mustapippuria
Parmesania
Tee näin:
Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan.
Pilko kanantissi suupaloiksi ja sipuli vähän pienemmiksi paloiksi. Kypsennä kanat pannulla oliiviöljyssä. Heitä mukaan sipulit ja anna niiden hiukan laiskistua.
Lisää pannulle kerma ja sinappi. Anna kiehahtaa kokoon. Mausta suolalla ja mustapippurilla.
Kaada joukkoon valutetut pastat. Hämmennä sekaisin ja kruunaa mättö raastetulla Parmesanilla.

6. elokuuta 2008
Der Überböögö
Kulinaarimurulan koekeittiössä kehiteltiin tänään mitoiltaan ja maultaan mahtava kanahampurilainen.
Tuotekehityksen tuoksinassa tuli tuumailtua, voiko täytettyä sämpylää kutsua hampurilaiseksi, jos fyllinkinä on kanaa? Lontoonkielinen termi hamburger kuvaa nimenomaan leipäpalojen välissä olevaa punaisempaa lihapalaa.
"Asia on pihvi", sanoo Raholan setäkin.
Tässä(kään) tapauksessa nimillä ei ole niin väliä, sillä überburgerit saattoivat syöjänsä sanattomiksi. Onneksi ehdimme vaihtaa kuulumiset ennen ateriointia!
Ohjeen satsista valmistuvat superpurilaiset iltapalaksi kahdelle Tosi Nälkäiselle.

Tsatsikiin tarvitset:
puolikkaan kurkun
ripauksen suolaa
valkosipulinkynnen
desin partaäijää
lorauksen viinietikkaa
lorauksen oliiviöljyä
mustapippuria
Lisäksi tarvitset:
broilerin rintafileen
suolaa
mustapippuria
oliiviöljyä
puoli pakettia halloumia
puolikkaan sitruunan mehun
pienen punasipulin
2 sämpylää
lehtisalaattia
Tee näin:
Tee ensin tsatsiki. Raasta kurkku. Mausta raaste suolalle ja laita se siivilään valumaan.
Silppua valkosipuli ja sekoita se valutetun kurkkuraasteen kanssa partaäijään. Mausta seos etikalla, öljyllä ja mustapippurilla. Anna tekeytyä jääkaapissa vähintään tunnin ajan.
Halkaise kanantissi siten, että saat kaksi ohuempaa fileetä. Paista fileet pannulla tilkassa oliiviöljyä. Suolaa maltilla ja pippuroi reilummalla kädellä.
Leikkaa halloumista kuusi ohutta viipaletta ja paista ne samalla pannulla broiskujen kanssa. Tiristä juustoviipaleille mehut puolikkaasta sitruunasta.
Viipaloi sipuli ja revi salaattipuskasta muutama lehti. Puolita sämpylät ja ammenna kaikille puolikkaille tsatsikia.
Jaa alapuoliskoille salaatinlehdet ja sipulit. Kasaa niiden päälle fileet ja juustoviipaleet tasapuolisesti. Paina sämpylöiden yläpuoliskot purilaisille katoiksi. Syö.
Kun olet pyyhkinyt naamasi ja kätesi, niin suunnista puolen voikilon keittiöön tavaamaan, kuinka erinomaisen mukavan elokuun ruokahaasteen aiheen he ovat keksineet.

3. elokuuta 2008
Yritys hyvä kymmenen
Jos ajib onnistui hienosti, niin injeran paistajattareksi ei meikäläisestä kertakaikkiaan ole. En syytä tapahtuneesta pelkästään vääränlaista paistinpannua, mutta teflonpannun kanssa tulos olisi voinut olla toisenlainen...
Taikinan tekeminen oli vielä helppoa ja fermentoituminen käynnistyi ilman avitusta. Paistamisvaiheessa kaikki menikin sitten päin havupuuta. Ensimmäisistä letuista tuli liian paksuja ja ohkaisemmat yritykset irtosivat pannusta satana kappaleena. Verenpaine nousi ja kiroilin paljon.
Rumasta ulkoasusta ja kyseenalaisesta koostumuksesta huolimatta lettujen maku oli oikeaoppisen hapan. Piilotin repaleiset injerani muhennoskekojen alle välttääkseni roskien menemisen ruokavieraiksi saapuneiden Ylimuulin ja kommentoija-Emman esteettisiin silmiin :-)

Onneksi soossit onnistuivat yli odotusten. Tein kolmenlaista muhennosta: yhtä kikherneistä, toista lampaan jauhelihasta ja kolmatta kanasta ynnä munista. Perusohje ja -tykötarpeet ovat eväille muuten samat, mutta kanapataan tulee extrana tomaattipyreetä ja kardemummaa.
Kaikki tarjoilla olleet kastikeratkaisut rakensin punasipulin, valkosipulin ja berberen pyhän kolminaisuuden perustalle. Käyttämäni berbere-seos on Etiopian tuomisia ja siinä on mukavasti potkua eikä ollenkaan liikaa poltetta.
Berbere on mausteseos tai -tahna, jonka jokainen sekoittaja tekee omalla tavallaan. Sen perusaineksia ovat ainakin paprikajauhe, chilijauhe, cayennepippuri, suola, kardemumma, korianterin siemenet, kaneli, neilikka ja kumina. Tahnaan voidaan lisätä vielä tomaattipyreetä ja öljyä.

Etiopialaiseen kanamuhennokseen tarvitset:
2 isoa punasipulia (tai 4-5 pienempää)
50 g voita
2 rkl berbereä
2 rkl tomaattipyreetä
5 dl vettä
2 valkosipulinkynttä
sentin pätkä inkivääriä
2 dl punaviiniä
3 broilerin rintafileetä
1 tl suolaa
kanamunia
1 tl kardemummaa
Tee näin:
Hienonna sipuli ja hauduta silppua voissa kunnes se on pehmeää. Lisää berbere ja tomaattipyree. Lisää myös puolet vedestä koko ajan hämmentäen. Anna seoksen hautua noin vartin verran.
Lisää joukkoon pilkotut valkosipulinkynnet ja inkivääri sekä viini. Hauduta seosta 10-15 minuuttia. Lisää loput vedestä ja anna nesteiden kiehua kasaan noin parinkymmenen minuutin ajan.
Keitä kananmunat (yksi per ruokailija) koviksi.
Pilko rintafileet suupaloiksi ja laita palat soossiin. Anna muhennoksen kiehua hiljalleen kannen alla miedolla lämmöllä noin puoli tuntia. Hämmennä silloin tällöin.
Sirottele kardemumma muhennokseen. Kuori munat ja tee valkuaiseen viiltoja, että kastiketta pääsee munan sisään. Lisää munat soossiin juuri ennen tarjoilua. Nauti injeran ja ajibin kanssa.
Ruokajuomina toimivat tällä kertaa hiilihappovesi, banaaniolut ja hunajaviini. Syömisen lomassa ihmettelimme kolmen naisen voimin toiseenkin kertaan, miksi Helsingissä ei ole etiopialaisia ravintoloita! Lähimmät löytynevät Tukholmasta *vink vink Ruotsiin risteilemään aikovilla*

Jälkkäriksi ryystimme ytyä etiopialaista kahvia kera Muulin muassaan tuoman herkullisen live-piiraan. Tarjolla oli myös Dolfinin ihania tummia maustesuklaita (mintunlehtistä, appelsiinkuorista ja rosepippurista) sekä joulunmakuista maitosuklaata.

26. toukokuuta 2008
Punakanan lento
Pakastimeen on taas päässyt kerääntymään kaikenlaista, kuten pussitolkulla pelmeneitä. Mutta niitä onkin kyllä hyvä olla varastossa.
Kanantissit sen sijaan eivät ikuisuuden kestävästä syväjäästä oikein tykkää, joten vapautin yhden rintaparin hyisesta kammiostaan ja kokkasin kana-tomaattipastaa.
Ruokakermanjämä toi tomaattisoossiin mehevää muhevuutta ja Balsamico vienoa särmää. Basilikaa appeeseen voi kylvää isolla kädellä ihan luvan kanssa.
Tuloksena oli maukas ja reilu satsi, josta yli puolet päätyi pakastimeen. Talking about helvetillinen oravavanpyörä?
Ja seuraavaksi mainospläjäys. Muista käydä äänestämässä sormiruokasuosikkiasi, aikaa on perjantaihin saakka.
Samassa osoitteessa puuhataan ruokapolkkaajien blogipiknikiä kesäkuun puolenvälin tietämille. Ilmoittaudu mukaan, sillä aiemmat eväsretkitarjoilut olivat vertaansa vailla :-)

Tarvitset:
2 broilerin rintafileetä
oliiviöljyä
sipulin
purkillisen tomaattimurskaa
desin ruokakermaa
1 rkl kanafondia
lorauksen Balsamicoa
mustapippuria
(suolaa)
4 dl keitetyä pastaa
tuoretta basilikaa
Parmesania
Tee näin:
Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan, jos jääkaapissasi ei ole valmiiksi keitettyä jämäpastaa.
Pilko broilerit suupaloiksi ja kypsennä ne öljytilkassa paistinpannulla. Lisää sipulit, tomaattimurska ja ruokakerma. Anna porista varttitunnin verran.
Mausta soossi fondilla, Balsamicolla, pippurilla ja tarvittaessa suolalla. Sekoita pastat kastikkeen joukkoon ja revi sekaan puoli puskaa basilikaa. Anna ässehtiä vielä viitisen minuuttia ja raasta päälle Parmesania.

4. toukokuuta 2008
Hurjan okei
Saimme vihdoin & viimein järkkäiltyä wanhojen ystäwieni kanssa Fakta homma-orgiat! Ohjelmassa oli sarjan parhaita paloja sekä puolitoistatuntinen elokuva.
Parinkymmenen (!) vuoden takaiset pläjäykset naurattavat yhä. Katso vaikka YLE:n Elävästä arkistosta löytyvä pätkä. Siinä Kaakot ja Kaasiset kokevat huutavaa vääryyttä kesken viattoman grillaushetken. Tapahtuneesta tuohtuneet pariskunnat laativat hulppean yleisönosastokirjeen, jossa asiat pannaan kertalaakista järjestykseen nimimerkeillä "Tunnelma pilalla" ja "Paha mieli".
Valmistauduimme katseluun tankkaamalla kanasalaattia kera ciapatan ja poreilevan viinin. Ohjeen mukaisesta satsista kolme kawerusta söi itsensä ähkyyn ja jämiäkin jäi.

Salaattiin tarvitset:
450 g broilerin rintafileitä (maustamattomia)
(sitruuna)suolaa
mustapippuria
8 dl kuivapastaa
nipun vihreää parsaa
85 g sitruunatäytteisiä oliiveja
85 g sipulitäytteisiä oliiveja
200 g salaattisekoitusta (rucolaa, mizunaa, punajuuren lehtiä)
100 g Parmesania
80 g pinjansiemeniä
Kastikkeeseen tarvitset:
1½ dl oliiviöljyä
sitruunan mehun
3 rkl ruskeaa ruokosokeria
desin ruohosipulisilppua
muutaman oksan tuoretta rosmariinia
Tee näin:
Valmista ensin kastike. Sekoita isossa kulhossa öljy, sitruunanmehu ja sokeri tasaiseksi soosiksi. Lisää joukkoon silputut ruohosipulit ja rosmariinit.
Keitä pasta runsaassa vedessä, kypsyysaste saa olla al dente.
Pilko rintafileet suupaloiksi ja kypsennä ne paistinpannussa tilkassa öljyä. Mausta kanabiitit (sitruuna)suolalla ja mustapippurilla.
Kuori parsat ja leikkaa ne parin sentin pätkiksi, erottele nuput omaksi kasakseen. Keitä parsanpätkiä viitisen minuuttia. Lisää kattilaan nuput ja anna porista vielä pari minuuttia.
Lisää kastikkeeseen keitetyt pastat ja parsat, kypsät kanapalat sekä puolitetut oliivit. Sekoita kunnolla, peitä kelmulla ja anna ässehtiä jääkaapissa yön yli.
Lisää juuri ennen tarjoilua ei-ihan-jääkaappikylmään evääseen salaatit, lastuiksi saatettu Parmesan sekä paahdetut pinjansiemenet.

Faktoja hommia hihitellessä siemailimme Hansun rakastamia Ampiaisia (grogilasiin muutama jääpala, 2 cl vodkaa, 2 cl banaanilikööriä, desi Ginger Alea, appelsiinisiivu ja cocktailkirsikka) sekä Sinisiä Enkeleitä (pitkä lasi puolilleen jäitä, sekaan 2 cl vodkaa, 2 cl Parfait Amouria ja 12 cl Sprite Zeroa). Drinksut sopivat tunnelmaan kuin toppahaalarit Havukaiselle :-)

9. huhtikuuta 2008
Salamavoileipiä
Mukkelismakkeliksen tammikuussa lanseeraama salamahaaste heitettiin viime viikolla tänne Kulinaarimurulaan. Pastanjauhajien toimeksianto oli seuraavanlainen: "Valmista täytetty tai päällystetty leipä, joka tarjoaa maistajalleen uudenlaisia tai edes hiukan tavallisuudesta poikkeavia makuelämyksiä. Mitkä tahansa raaka-aineet ovat sallittuja, kunhan yksinomaisina aineksina ei käytetä juustoa ja kinkkua."
Tiedän että rouva Rosmariini on intohimoinen tomaattifani, joten jätin nuo punaiset mollukat ensimmäisinä tykötarvelistan ulkopuolelle. Ja koska yksin syöminen on tylsää, päätin ehtoisana emäntänä tarjoilla myös herra Pippurimyllylle ikioman smørrebrødin.
Parin illan ankaran tuotekehittelyn tuloksena voinkin ylpeänä esitellä Pastanjauhajien nimikkovoileivät: Ms. Rosmis & Dr. Pepa!
Ms. Rosmikseen tarvitset:
viipaleen maalaisleipää
1 rkl maustamatonta tuorejuustoa
1 tl tuoretta rosmariinia
puoli kourallista tuoretta persiljaa
lehtisalaattia
noin kolmasosan grillattun broilerin rintapalasta
parmesania
reilun ruokalusikallisen mustaherukkahilloa
Tee näin:
Hakkeloi yrtit ja sekoita ne tuorejuustoon. Levitä yrttijuusto leipäviipaleelle ja peittele jälkesi salaatinlehdillä. Paloittele broileri haukkapaloiksi ja asettele ne sievään riviin lehdelle soittelemaan. Raasta siipiveikolle juustohuntu parmesanista. Kruunaa Ms. Rosmis mustaherukkahillolla ja muutamalla rosmariinihuiskaleella.
Dr. Pepaan tarvitset:
viipaleen maalaisleipää
1 rkl maustamatonta tuorejuustoa
½ tl piparjuuritahnaa
2 viipaletta lihahyytelöä
1 rkl punasipulisilppua
4 viipaletta naudanpaistia
suolakurkkuviipaleita
pari tupsua persiljaa
Tee näin:
Sekoita piparjuuritahna tuorejuustoon ja levitä seos leivälle. Leikkaa lihahyytelöt kulmittain kahteen osaan ja asettele osaset tuorejuuston päälle. Ripottele silputtu punasipuli hyytelökolmioille. Rullaa naudanpaistiviipaleet sipulipedille ja suolakurkut lihojen päälle. Koristele Dr. Pepa persiljalla.

Ms. Rosmis |

20:43
Tunnisteet:
juureksia,
juustoa,
kasviksia,
lehmää,
marjoja,
ruokahaaste,
siivekkäitä

12. tammikuuta 2008
Normandian maihinnousu
Ystäväni pakastimeen oli lennähtänyt parvi fasaaneja. Sain kunniatehtävän koekokata jotain hyvää tästä koreasta linnusta.
Aikani kuukkeloitua törmäsin unelmareseptiin: fasaania kermakastikkeessa omenoiden ja calvadosin kera. Sen väitetään olevan tyypillinen normandialainen ruokalaji, mikä tarkoittaa sitä että ruokaan lorautetaan moukku calvadosia, lempijuomaani.
Reseptini on sovelma Louisette Berthollen De hemliga recepten från Frankrikes bästä restauranger-kirjasta löytyvästä ohjeesta ja siitä riittää syötävää neljälle. Omenafasaanin kanssa tarjoilin uunissa kypsennettyjä rakuunaporkkanoita.
Tarvitset:
1 kg fasaanin rinta- ja koipipaloja
suolaa
mustapippuria
150 g pekonikuutioita
2 salottisipulia
voita
½ dl calvadosia
5 dl kermaa
2 isoa omenaa
Tee näin:
Paista pekonikuutioita kasarissa. Mausta fasaaninpalat suolalla ja pippurilla. Lisää pekonikuutioiden joukkoon pari nokaretta voita sekä fasaanit. Ota fasaaninpaloihin nätti väri.
Lisää silputut salottisipulit ja vähennä lämpöä. Kypsennä fasaaneja vielä noin 15 minuutin ajan. Kääntele paloja usein ja lisää voita tarvittaessa.
Kaada calvados kasariin ja ota se pois liedeltä. Liekitä.
Kun alkoholi on palanut, palauta kasari liedelle ja lisää joukkoon kerma. Sekoita ja tarkista maku, suolaa ja pippuroi tarvittaesssa.
Kuori omenat, poista niistä siemenkodat ja paloitele lohkoiksi. Lisää omput kasariin, peitä kannella ja anna porista miedolla lämmöllä noin puoli tuntia, kunnes fasaani on mureaa.

16. lokakuuta 2007
Lääkesoppaa
Funktionaalisten elintarvikkeiden kulta-aikana tuppaa usein unohtumaan kanakeitto, tuo universaali räkätaudinkarkoite, jota keittelivät jo muinaiset egyptiläiset.
Sopparesepti vaihtelee kapustanvarressa olevan kotilääkärin kansallisuudesta ja uskonnollisesta vakaumuksesta riippuen, mutta tropin henkisiä pääkokkeja lienevät juutalaiset. Kokeile huviksesi googlata hakusanaparilla "jewish penicillin."
Minun versioni flunssanparannussopasta on tällä kertaa aasialaisvivahteinen. Mukaan voit nakata myös chiliä sen verran kuin koet tarpeelliseksi.
Satsista riittää pariin lääkeannokseen, joten isommalle tautisten porukalle ruokaa laittaessa ainesten määrän voi kertoa sairaiden määrällä. Jos flunssa loppuu ennen soppaa, voi ylijäämän pakastaa ja sulattaa sitten, kun tauti seuraavan kerran iskee.
Tarvitset:
1 tl seesamiöljyä
1 tl tuoretta inkivääriä raastettuna
valkosipulinkynnen
kevätsipulin
4 dl kanalientä
soijakastiketta
broilerin rintafileen
desin maissinjyviä
50 g munanuudeleita
mustapippuria
Tee näin:
Kuumenna öljy kattilassa.
Freesaa inkivääriraastetta, valkosipulisilppua ja kevätsipulirenkaita hetki öljyssä.
Lisää kattilaan kanaliemi (terve emäntä uuttaisi liemen pitkän kaavan mukaan itse, räkätauti verukkeenani käytin vettä ja kanafondia) ja liraus soijaa.
Kun sopanalku kiehuu, lisää joukkoon paloiteltu rintafilee ja maissinjyvät. Anna porista kunnes broilerinpalat alkavat olla kypsiä (palaset kypsyvät sitä nopsemmin kuta pienemmiksi olet heidät pilpunnut).
Murentele mukaan munanuudelikakkunen ja keitä soppaa kunnes nuudelit ovat letkeitä. Mausta lopuksi keitto parilla rouhaisulla mustapippuria.

7. lokakuuta 2007
Jaska lentää
Pitkiä työkeikkoja Ruotsissa lusinut ystäväni on ylistänyt tätä pöperöä sellaiselle innolla, että Flygande Jacob piti ottaa koekokkuuseen myös Kulinaarimurulassa.
Kansankodin kummallisen nimisen ruokalajin taustoja on valotettu Raholan sivuilla.
Jaskan vääntöön löytyy helposti ohjeistusta googlaamalla. Omaan luomukseeni napsin vivahteita useista eri resepteistä perusaineksista (broileri, pekoni, banaani, pähkinät) kuitenkaan tinkimättä.
Varioinnnissa voi mennä rohkeasti pidemmällekin. Tämä kaveri kertoo tehneensä ruoasta vegeversion, jossa pekoni on korvattu savustetulla tofulla ja kana bataateilla. Ei liene jaskempaa tuokaan.
Tarvitset:
2 dl (basmati)riisiä
vettä
noin 200 g broilerin rintafileitä
noin 100 g pekonia
banaanin
½ dl chilikastiketta (käytin Lingham's Regularia)
2 dl ruokakermaa
desin suolapähkinöitä
Tee näin:
Laita uuni lämpenemään 225-asteiseksi.
Keitä riisi kypsäksi.
Paloittele rintafileet ja pekonisiivut. Paista pekonit puolirapeiksi pannulla omassa rasvassaan. Lisää broilerinpalat ja kypsennä kauniin värisiksi.
Sijaa uuninkestävään vuokaan peti keitetystä riisistä. Lisää vuokaan pekonit ja broilerit. Kuori ja viipaloi banaanit. Peitä lihabiitit banaaniviipaleilla.
Sekoita ruokakerma ja chilikastike. Kaada seos vuokaan. Kylvä puolivalmiin jaskan ylle vielä suolapähkinöitä. Gratinoi uunin keskiosassa varttitunnin ajan.

16. syyskuuta 2007
Syyskuun rakkausruokahaaste
Romeon ja Julian kotikaupugissa Veronassa tuotetaan amaronea, joka maistuu hyvältä ankan kanssa. Aasinsillalla syyskuun ruokahaasteeseen tepastelevat siis sievässä letkassa amore, amarone ja ankka.
Amarone tehdään rypäleistä, jotka on kuivattu auringossa ennen käyttämistä. Samalla metodilla valmistetaan myös reciotoa, makeaa jälkiruokaviiniä.
Hyvä ystäväni roudasi vuosituhannen vaihteessa useita pulloja amaronea Italian retkeltään ja nyt alkoi olla passeli aika juoda varastoa pois pilaantumasta.
Viinin kaveriksi päätimme hankkia meheviä ankankoipia, joista loihdimme Romeon rosmariiniankkaa Julian juuresvuoteella. Aika vetävä nimi vai mitähäh?
Juuresvuoteelle päätyi pötköttämään suupaloiksi pilkottuja pottuja ja porkkanoita. Lisäksi punkkaan pedattiin omenalohkoja, reilusti rosmariia ja valkosipulinkynsiä sekä muutama rouhaisu mustapippuria. Joukkoon loroteltiin myös hunajaa sekä ankanrasvaa.
Ankanrasva on maukasta ja sitä voi käyttää paistamiseen öljyn tai voin sijasta (esim. ankanrasvassa paistetut potut ovat ylihyviä). Käyttämämme koivet uiskentelivat reilussa määrässä rasvaa, jota jäi vielä myöhempääkin käyttöä varten.
Ankankoivet laitoimme pedille makaamaan ja koko komeuden pukkasimme 180-asteiseen uuniin kypsymään reiluksi tunniksi.
Jos Montaguet ja Capuletit olisivat istuneet saman pöydän ääreen syömään tätä ruokaa, niin Romeon ja Julian rakkaustarina olisi voinut saada onnellisen lopun...
Ruoan jälkeen maistelimme ihanaa gorgonzolaa ja kovaa vuohenmaitojuustoa, jonka nimi ei jäänyt mieleen (juuston tuonut herrahenkilö voi halutessaan mainostaa Käseä kommenttilootassa). Aterian päätimme ennenkin erinomaiseksi todetulla suklaakakulla. Recioto maistui taivaallisen hyvältä koko jälkkäriarsenaalin kanssa.

3. kesäkuuta 2007
Hyvä ruoka, parempi mieli
Eilen oli huono päivä. Hävisimme futiksen EM-karsintaottelun Serbialle 0-2. Kuulin myös, että minulle Hyvin Tärkeä Ihminen oli joutunut sydänoireidensa vuoksi sairaalaan. Hyvin Tärkeä Ihminen on nyt tutkittu & lääkitty ja hän voi jo paremmin.
Tällaisessa tilanteessa tarvitaan lohturuokaa. Sen virkaa tehköön pahaa mieltä lieventävä ja aistit avaava vihreä kookoscurry.
Curryyn tulee monia thaimaalaisille keitoksille ominaisia makuja, esim. hirveän hajuista mutta herkullista kalakastiketta, pehmeänlempeää kookosmaitoa ja suloisen palleroisia thai-munakoisoja (kuvassa).
Aasialaisiin ruokiin tarvittavia maustekastikkeita ja -tahnoja ynnä muita tykötarpeita saa tätä nykyä ihan mukavasti standardimarketeistakin. Erikoisempia aineksia löytyy etnopuodeista, joissa kannattaa vierailla jo edullisten hintojenkin takia.
Tarvitset:
2 broilerin rintafileetä
öljyä
thai-munakoisoja
2 dl kookosmaitoa
2 rkl kalakastiketta
1 rkl ruokosokeria
vihreää currytahnaa
yhden limen mehun
punaista chiliä
tuoretta basilikaa
Tee näin:
Paloittele rintafileet ja paista niitä pannulla öljyssä muutaman minuutin ajan. Puolita munakoisot, lohko puolikkaat kolmeen osaan ja heitä broilerinpalojen seuraksi.
Lisää pannulle kookosmaito, kalakastike, sokeri sekä currytahnaa makusi mukaan. Stydimpää tahnaa riittää pari ruokalusikallista, miedompaa saa lappaa enemmän. Anna porista 10-15 minuuttia.
Purista soossiin limen mehu. Mausta viipaloidulla punaisella chilillä (jälleen omien chilisyysmieltymystesi mukaisesti) ja basilikanlehdillä. Tarjoa jasmiiniriisin kanssa. Makeannälkäisille voit tarjota jälkkäriksi banaaneita kookosmaidossa.
Siunatuksi lopuksi vielä ilmoitusluontoinen asia: kesäkuun ruokahaasteen aihe on nyt julkaistu - lukekaa ohjeet ja osallistukaa! Onnea vielä kertaalleen toukokuun ruokahaasteen voittaneelle hurmuripossulle!

4. helmikuuta 2007
Teethän sä taas sitä ihanaa?
Eilen kävi syömäkylässä pitkäaikainen ystäväni siippansa kanssa. Kun tiedustelin, olisiko arvon vierailla toiveita tarjoilun suhteen, niin tiesin jo kysyessäni vastauksen: "Teethän sä taas sitä ihanaa?"
"Se ihana" on tuunattu versio jossain ravintolassa joskus syömästämme annoksesta. Ystävän mielestä minun versioni rakuunabroilerista on vaan paljon parempaa.
Muinoin käytin ruokaan purkkiherkkusieniä, mutta nykyään tulee ostettua tuoreita jumboja. Niitä kun saa jo aika hyvin kaupasta kuin kaupasta. Broilerin rintojen sijasta voit käyttää myös marinoimattomia brouskusuikaleita (jos niitä enää mistään löytää), mutta itse tykkään enemmän topakammista kanasattumista.
Tarvitset:
3 broilerin rintafileetä
öljyä
6 jumboherkkusientä
2 dl hillosipuleita
suolaa
mustaapippuria
3-4 rkl kuivattua rakuunaa
2 dl ruokakermaa
Tee näin:
Leikkaa broilerin rinnat kuutioiksi ja paista niitä pannulla öljyssä. Kun palaset ovat ruskettuneet & kypsyneet, lisää joukkoon viipaloidut herkkusienet. Anna sienten paistua pannulla kunnes niistä irronnut neste on haihtunut.
Lisää joukkoon hillosipulit ja mausteet. Rakuunaa saa olla reippaasti, se on ikään kuin koko ruoan clue.
Lisää pannulle ruokakerma. Anna porista, kunnes ruokakerma on imeytynyt muihin aineksiin. Ruoka ei siis saa olla koostumukseltaan kastiketta, ennemminkin muhennosta.
Tarjoa rakuunabroilerin kanssa riisiä. Ripsauttele vielä annoksen päälle kuivattua rakuunaa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)