27. helmikuuta 2017

Gandalfin kokkeli

Muutto on siinä mielessä kunniallisesti ohi, että rojut on saatu siirrettyä paikasta A paikkaan B. Tavarat sen sijaan hakevat sijojaan luultavasti vähintään juhannukseen saakka, sillä nykykämpässä kaappitilaa on naftimmin kuin edellisessä asumuksessa. Näin ollen joutavien kamojen karsinta jatkuu myös uudessa kodissa.

Keskeisimmät keittiökamat alkavat pikku hiljaa löytää paikkansa. Itse olen joutunut opettelemaan käyttämään astianpesukonetta (kyllä kyllä, olen tiskannut liki 40 vuotta astiat käsin) sekä varsin ristiriitaisia tunteita herättävää obduktioliettä, jonka kanssa touhuamiseen tottunee ajan kanssa.
Kulinaarimurulan uuden päämajan kokkailut korkkasin viime viikolla muhevalla spaghetti carbonaralla. Tänään paistoin aamiaiseksi pekonia ja työstin sen kaveriksi maailman parasta munakokkelia. Ohjeen bongasin puolisentoista vuotta sitten Sir Ian McKellenin Facebook-sivulta, enkä ole sen jälkeen muilla tavoin kokkelia tehnyt.

Olen antanut tälle kermaiselle ja pumpulinpehmeälle herkulle nimen Gandalfin kokkeli. Perusidea on valmistaa kokkeli pannun sijasta kattilassa, jolloin munien kypsymistä on helppo hallita ja kokkelista saa juuri niin löysää tai napakkaa kuin haluaa.

Kaikki ainekset täräytetään kattilaan samaan aikaan ja sekoitus tapahtuu mieluusti puulusikalla tai -lastalla. Seosta tulee hämmentää koko ajan munien kypsyessä. Edellä linkitetyssä Facebook-videossa Sir McKellen toteaakin, että ”the more you stir, the creamier the eggs are going to be” - so very true.
Kokkeli tulee lapioida pois kattilasta heti, kun haluttu kypsyysaste on saavutettu tai muuten munat jatkavat kypsymistään ja kokkeli kuivuu. Kokkeli maistuu ihanalta ihan pelkiltäänkin, mutta sen seuraksi sopivat loistavasti paahdetut leivät tai rapea pekoni. Myös ruohosipulisilpulla viimeistelty kokkelikeko paahdetulla ruisleipäviipaleella on melko mukavan makuista.

Videolla Sir McKellen valmistaa kokkelin kahdelle hengelle kolmesta munasta. Alla olevassa reseptissä munia on vain kaksi, mutta niistä riittää kyllä kahdelle, jos tarjolla on muutakin kuin munaruokaa. Yksinsyöjälle kahden munan mahtikokkeli puolestaan takaa yltäkylläisen aamuhetken tai sopivien lisukkeiden kanssa kepeän lounaan.
Tarvitset:
2 munaa
1 rkl voita
1 rkl kermaa
mustapippuria
suolaa

Tee näin:
Laita kaikki ainekset paksupohjaiseen kattilaan.

Kypsennä seosta liedellä keskilämmöllä koko ajan sekoittaen.

Kun munien kypsyysaste on sinulle mieluinen, siirrä kokkeli kattilasta lautasella.

Syö heti.

2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Ooh! Kiitos, obduktioliesi tulee ehkä hurmaamaan sinut. Ja meillä on muuten kokkelihaudekattila! Oikeesti.

Jaana kirjoitti...

Kokkelihaudekattila, mikä mahtava hirsipuusana!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...