15. tammikuuta 2017

Maata lähellä taivasta

Kampin keskukseen avautui viime joulukuun alussa iso ravintolakeskittymä, Kortteli. Koska työskentelen ihan Kampin keskuksen kupeessa, toivotin uudet lounaspaikat erittäin tervetulleiksi. Oman rytmini mukaiseen lounasaikaan yhden-kahden maissa iltapäivällä jonotkaan eivät ole niin hurjia kuin puolen päivän kieppeillä.

Kun Kortteliin tulevien ravintoloiden nimet julkistettiin, niin kovaäänisimmät sisäiset riemunkiljaisut kohdallani aiheutti Jord (Kampin keskus, Urho Kekkosen katu 1, 5. kerros), jonka takana on Michelin-tähditetystäkin ravintola Askista tuttu Langhoffin pariskunta.

Jordissa meininki on hyvin samanlaista kuin Askissakin: luomua, kausituotteita ja lähiruokaa. Langhoffien periaatteisiin voi tutustua myös mainion Från jord till bord-sarjan kautta. Kaikki 13 jaksoa ovat katsottavissa Yle Areenassa vielä reilun neljän kuukauden ajan.
Kävimme pari viikkoa sitten Känttynatsi-Aleksin ja paremman puoliskonsa kanssa testaamassa Jordin iltamenun. Alkuun otimme Hven-luomuginistä sekoitetut geeteet, ja pienen mietinnän jälkeen ciabattalaiset valitsivat viiden ruokalajin Chef's menut ja minä napsin listalta suurinpiirtein saman verran annoksia.
Minun teki nimittäin jostain syystä älyttömästi mieli lihaa. Lihanhimon tyrehdyttäjän hommat aloitti aivan taivaallisen herkullinen naudanlihatartar (jota taisin joillekin jo kehua lammastartarina, sori siittä) karhunlaukan, pinaatin ja itujen kanssa. Tämä tartar haastaa vahvasti jopa Grönin huipputartarin, johon olen tähän saakka kaikkia raakoja lihoja verrannut.
Jatkoin lihalinjaa annoksella, jossa oli ohuen ohueksi viipaloitua poron sydäntä ja porkkanaa. Pintakypsennetyn sydämen rakenne oli kirjaimellisesti suussasulava ja happamanmakea porkkana toimi hienosti sen makuparina
Pääruoaksi valitsin lammasta ja palsternakkaa. Lammas oli kypsennetty ihanan hajoavaksi ja maku oli lievästi sanoen mieletön. Palsternakkaa oli lautasella sekä silkinsileänä, pähkinäisen makuisena pyreenä sekä ohuina (ilmeisesti pikkelöityinä) kiekkoina. Intensiivinen liemi sitoi annoksen elementit yhteen. Täydellistä talviruokaa!
Jälkkäriksi söin "vispipuuroa", jossa puolukka oli kulhon pinnalla ilmavana vaahtona ja sen alta löytyi muiden muassa jogurttia. Hyvää ja mukavan hapanta.
Lihanhimoni taustalla saattoi myös kuikuilla tähän vuodenaikaan vahvana oireileva punaviininpuutoksen uhka. Sen taltutti oivallisesti Domaine Du Mas Béchan Barrique Rouge 2014, jonka pehmoiset tanniinit sopivat erityisen hyvin lampaan kaveriksi.
Illallinen juomineen (geetee, neljä ruokaa, kaksi lasillista viiniä) maksoi Jordissa 102 euroa. Ei mitenkään tyypillinen kauppakeskushinta, mutta eipä kyllä ole Jord ihan perinteinen kauppakeskusravintolakaan. Mielestäni hyvinkin hintansa väärtiä.

Kävin joulukuussa pariin otteeseen tyyppaamassa myös Jordin lounastarjontaa, eikä siihenkään tarvinnut pettyä. Lounasaikaankaan siellä ei ihan yhdellä lounarilla pärjää eikä ässäbonuksiakaan kerry, mutta onneksi kaikki eivät niitä kaipaa.
Ensivierailulla nautin lounaaksi jo Askista tuttua sienirisottoa piristävillä lemoncurd-tipluilla, pikkuisen tilkan optimihapokasta Weingut Friedrich Beckerin Dobbelstück Spätburgunderiä sekä pannaria männynkerkkävaahdolla ja marinoiduilla kerkillä. Lounas maksoi yhteensä 26 euroa.
Joulunaluspäivien lounasvierailullani lusikoin muhevaa sipulilientä sienillä, tattarilla ja unelmalöysällä kananmunalla. Liemiviiniksi suositeltu, hivenen makea Domaine Laurent Vogtin Pinot Gris 2013 oli nappivalinta ja joulun kunniaksi lirpin sitä vähän reilumman tilkan. Lounas maksoi yhteensä 25 euroa.
Jordiin kannattaa tehdä (varsinkin ilta-aikaan) pöytävaraus, mutta kyökkisaarekkeen laidoilla olevalle baaritiskille katetuille paikoille pääsee toki ilman varaustakin. Tiskillä istuvilla on myös mahdollisuus seurata ateriointinsa lomassa aitiopaikoilta jordilaisten touhuja keittiössä, which is nice. Jordin sisääntuloaulaan on myös tulossa 16 hengen community table, jossa pääsee ruokailemaan ihan ventovieraidenkin kanssa.

Kulinaarimuruja ♥ Jord

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...