25. marraskuuta 2015

Uusvanha röökikakku

Lapsena luulin, että bostonkakulla olisi jotain tekemistä tupakin kanssa. Mielleyhtymä johtui varmaankin siitä, että ennen vanhaan oli kaupan Boston-merkkisiä savukkeita, Onkohan niitä vielä myynissä?

Sittemmin opin, että rullapullalla ja kessuttelulla ei ole yhteyttä. Ei leivonnaisella kyllä ole mitään tekemistä Bostoninkaan kanssa, joten siinä mielessä röökimielikuva voisi olla jopa perusteltu.

En ole varmaan ikinä tehnyt itse makeaa bostonpullaa, mutta tätä sipulibostonia innostuin leipomaan heti, kun sen reseptin syyskuun Kantrista bongasin. Kantrin ohjeessa taikinaan kehoitettiin laittamaan 6-7 desiä jauhoja, mutta oma taikinani tuntui valmiilta jo viiden jauhodesin jälkeen.
Taikinan maustoin ja sipulit lepyttelin hunajalla, jonka ovat tehneet mehiläiset, joita on hoitanut hunjakärpästäti-Katri. Tittelistä propsit kuuluvat Käntty-Aleksille, joka on myös testannut Katrin pimppareiden hunajaa ja sen oivalliseksi todennut.
Taikinaan tarvitset:
2½ dl maitoa
25 g hiivaa
2 rkl hunajaa
ripauksen suolaa
2 dl kaurahiutaleita
5 dl vehnäjauhoja
2 rkl voisulaa

Täytteeseen tarvitset:
200 g sipuleita
2 rkl voita
1 rkl hunajaa
ripauksen suolaa

Lisäksi tarvitset:
maitoa voiteluun

Tee näin:
Laita uuni lämpenemään 200-asteiseksi.

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Kaada maito kulhoon ja murustele joukkoon hiiva.Hämmentele maitoa kunnes hiiva liukenee nesteeseen.

Lisää kulhoon hunja, suola ja kaurahiutaleet. Sekoita hyvin.

Lisää joukkoon vehnäjauhoja vähän kerrallaan ja alusta taikinaa kunnes se irtoaa käsistä.

Lisää voisula kulhoon ja vaivaa taikinaa vielä sen verran että voi sekoittuu.

Peitä taikinakulho liinalla ja laita lämpimään paikkaan kohoamaan.

Valmista taikinan kohotessa täyte. Kuori sipulit ja leikkaa ne ohuiksi suikaleiksi.

Sulata voi pannulla ja freesaa sipulit miedolla lämmöllä käpikuultaviksi. Mausta hunajalla ja suolalla. Anna ässehtiä vielä hetkinen.

Kun taikina on kohonnut noin kaksinkertaiseksi, kauli siitä jauhoitetulla alustalla suorakaiteen muotoinen levy.

Levitä letkeät sipulit tasaisesti levylle. Kääri levy rullaksi ja leikkaa se kahdeksaan osaan.

Vuoraa pyöreä, läpimitaltaan 27-senttinen vuoka leivinpaperilla. Asettele rullasta leikatut palat vuokaan väljästi leikkuupinta ylöspäin.

Peitä vuoka liinalla ja anna kohota lämpimässä paikassa.

Kun palat ovat kohonneet kiinni toisiinsa, voitele leikkuupinnat maidolla.

Paista sipulibostonia uunissa noin puolen tunnin ajan tai kunnes se on kypsä.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...