15. huhtikuuta 2015

Potkapastaa

Törmäsin tuossa taannoin pakastimen sisältöä järkkäillessäni pariin söpöön karitsan potkaan. Otin jalan palat sulamaan ja kypsyttelin niistä kiireettömänä viikonloppuna tosi pitkän kaavan mukaan lammasragùa

Tosin viivyttelin kokkailun aloittamista vähän turhan pitkään, sillä saatuani sapuskan uuniin tajusin, että käytännössä tätähän syödään vasta huomenna. Onneksi kaapeista löytyi paniikkiaterian aineksia (lue: kaalia, kikherneitä, inkivääriä, valkosipulia, chiliä, kookosmaitoa, kalakastiketta, palmusokeria, limeä sekä korianteria jauhettuna ja tuoreena), joista sitten työstin ruoantekoruokaa.

Mutta takaisin ragùun. Kunnon muhittelun ansiosta lihat irtosivat luista lähestulkoon ajatuksen voimalla. Paseerasin kastikkeen joukkoon myös liemessä muhjuksi lionneet kasvikset, jotka sekä suurustivat soossin että vahvistivat sen taivaallista makua. 

Potkaragun kaverina toimii parhaiten pasta, jossa on reilusti pintaa, jolle kastikkeen on hyvä levittäytyä. Itse käytin La Fabbrica Della Pasta di Gragnanon straccettia, jota myydään Hella & Herkussa. Ja päälle reippaasti raastettua pecorinoa.
Tarvitset:
oliiviöljyä
pari karitsan potkaa
suolaa
mustapippuria
palsternakan
pari sipulia
muutaman valkosipulinkynnen
rasian kirsikkatomaatteja
pari rosmariinin oksaa
2 dl lihalientä
2 dl valkoviiniä

Lisäksi tarvitset:
pastaa
pecorinoa

Tee näin:
Laita uuni kuumenemaan 120-asteiseksi.

Kuumenna öljy pannulla ja paista potkiin kauttaaltaan kullanruskea pinta. Suolaa ja pippuroi potkat. Siirrä lihat lautaselle odottamaan.

Pese palsternakka ja leikkaa se kookkaahkoiksi kuutioiksi. Kuori sipuli ja paloittele se muutamaan osaan. Kuori myös valkosipulinkynnet.

Lisää hiukan öljyä pannulle. Freesaa palsternakkakuutioita, sipuleita ja valkosipuleita pannulla. Kumoa ne uunikestävään vuokaan.

Kippaa vuokaan myös kirsikkatomaatit, rosmariinin oksat sekä lihaliemi.

Kaada viini pannulle, jossa paistoit potkat ja freesasit kasvikset. Anna kiehahtaa ja kaada neste vuokaan.

Asettele potkat vuokaan päällimmäisiksi ja peitä vuoka foliolla. Kypsennä uunissa 5-6 tunnin ajan, kunnes lihat ovat ylikypsiä ja irtoavat luista.  

Nosta lihat padasta. Irroita lihat luista ja revi ne pienemmiksi palasiksi.

Siivilöi liemi kattilaan. Hiero siivilään jääneet sattumat lusikalla liemen joukkoon. Lisää lihat ja anna soossin hiukan kiehua kasaan.

Tarkista maut ja lisää suolaa tai pippuria tarvittaessa.

Tarjoa ragù keitetyn pastan ja pecorinon kanssa.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...