17. maaliskuuta 2015

Oikaistu kukkakaali

Töissä on tullut viime aikoina vietettyä niin sanotusti enemmän aikaa kuin laki sallii. Jos lounas on jäänyt väliin, niin päivän päätteeksi kotiuduttua nälkä on saavuttanut jo megalomaaniset mittasuhteet.

Viimeksi eilen kävi näin, eikä kärsivällisyyteni riittänyt parin viikon ajan to cook-listalla olleen kukkakaalireseptin ihan kirjaimelliseen noudattamiseen. Jos olisin lukenut sen tarkemmin aikaisemmin, niin olisin EHKÄ älynnyt paahtaa kukkiksia kolme varttia uunissa EHKÄ jo edellisenä iltana. Daa.

Koska nälkä ei lue lakia, suoristin mutkat tekemällä koko sapuskan paistinpannulla. Spontaanista kukkakaalipaistoksesta tuli valmista reilussa vartissa ja se oli helkkarin hyvää, vaikka modasin vähän myös tykötarvelistaa kumittamalla siltä pois kanaliemen ja rusinat.
Tarvitset:
keskikokoisen kukkakaalin
3 valkosipulinkynttä
2 dl maalaisleipäkuutioita
oliiviöljyä
3 sardellifileetä
1½ dl valkoviiniä
1 rkl suolakapriksia
ripauksen sokeria
suolaa
mustapippuria
persiljaa

Tee näin:
Leikkaa kukkakaali lehtineen rouheahkoiksi paloiksi. Kuori ja pilko valkosipulinkynnet. Leikkaa maalaisleipäviipaleista kuutioita.

Kuumenna öljy korkeareunaisessa paistinpannussa. Lisää kukkakaalit pannulle ja paahda niitä kovalla höngällä, kunnes ne hiukan ruskistuvat.

Lisää joukkoon sardellit ja viini. Sekoittele, kunnes sardellit ovat "sulaneet".

Vähennä lämpöä ja lisää pannulle leipäkuutiot sekä kaprikset. Sekoita hyvin.

Mausta seos sokerilla, suolalla, pippurilla.

Silppua valmiin ruoan päälle reilusti persiljaa.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...