Viime viikolla minua pitkään kiinnostanut härpäke käveli yllättäen vastaan Clas Ohlsonilla, jossa liikuin ihan muilla kuin ananasleikkuriasioilla. Pitihän se ostaa kun halavalla (2,90 €) sai.
Isolla rahalla keksinnöstä olisi tarjolla paljon räyhäkkäämpiä versioita, jotka jopa suorittavat siivutuksen automaagisesti. Minun hankintani on än äs riisuttu malli, jonka käytössä raaka voima on poikaa.
Homma toimii niin, että ensin ananakselta leikataan hattu ja pohja pois, jonka jälkeen mopomallini ohjeessa kehoitetaan vielä puolittamaan hedelmä. Leikkuri asetetaan terävät reunat kohti hedelmälihaa siten, että ananaksen puumainen ydin jää kätsysti hilavitkuttimen keskiöön.
Sitten väännetään niin maan perusteellisesti. Vaatii kyllä jonkin verran habaa, että muovisen leikkurin saa pyöritettyä ananaksen läpi. Ehkä noilla kalliimmilla malleilla homma hoituisi ananasta himoavilta & vanhuuden heikentämiltä mummuiltakin kuin valssi kesällä?
Keittiöpyyhkeen suosiollisella avustuksella sain leikkurista pitävän otteen ja hetken ähräyksen jälkeen ananas antautui eteeni kolmena kappaleena. Siitä oli lapsellisen helppoa leikata säilykepurkkimaisia viipaleita.
Koeponnistin vehkeen Reilun kaupan ananaksella, joka oli Okén mehevä yksilö. Sille Del Monte-mieskin sanoisi "kyllä".
maanantaina 11. toukokuuta 2009
Ananasakäämä
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)






4 kommenttia:
:-D Koska saan purra sun ananasakäämää??! :-P
Del Monte -muuli sanoo JESSÖÖR!
BYOP :-D
Kappas vaan, vehje toimi. Tosin työtä se vaati kun en muistanut puolittaa ananasta ensin :) Nyt mulla olis tossa iso läjä ananasviipaleita, mitäköhän niillä alkais?
Ano, onneaponnea uuden leikkurin johdosta! Ne viipaleet voi syödä tai vaihtoehtoisesti säilöä (pelti)purkkiin :-)
Lähetä kommentti