Perjantaina nukuin pommiin ja pääsin lähtemään töihin reilusti normiaikataulusta myöhässä. Lisäksi kipitin ratikkapysäkille eri reittiä kuin standardiaamuisin, joten satuin törmäämään naapurissa majailevan uskonnollisen yhdistyksen edustajaan.
Oranssipipoisella kaverilla oli muassaan korillinen uunituoreita samosa-pasteijoita, joista sain yhden mukaani. Lysti ei olisi maksanut mitään, mutta munkin mainitseman vapaaehtoisen avustuksen perusteella kaivoin kukkarostani hepulle muutaman kolikon vastineeksi lämpöisestä leipomuksesta.
Samosa oli muheva ja herkullinen! Krishna-liikkeen sivuilla kerrotaan, että heiltä voi tilata makeisia ja leivonnaisia. Varteenotettava vaihtoehto pitopalveluille siis. Joskus myöhäisemmästä herännäisyydestä voi olla hyviäkin seurauksia.
Perjantaina pääsimme myös vihdoin sulattelemaan juustoja fondueksi, kun kaikki asianosaiset olivat toipuneet taudeistaan lähes ennalleen. Yksi hilpeän seurueemme jäsenistä on myös todistetusti aikuistunut ja omillaan ;-)
Sulavan juuston vatkaus oli raskasta puuhaa, jota tehtiin vuoroissa geeteen voimin. Lopputulos olisi voinut olla tasalaatuisempikin, mutta mausta emme löytäneet moitteen sijaa.
Fonduen tykötarpeet (valkosipulinkynsi, 500 g Gruyèreä, 250 g Comtéa, vajaa 4 dl Chablista ja mustapippuria) olivat samat, joista tehtyä sulajuustoa nautittiin kommentti-Emman luona noin vuosi sitten. Juustoon dippailimme tällä kertaa patonkia, kukkakaalia sekä herkkusieniä, palanpainikkeena oli lisää Chablista.
Tavoilleni uskollisena olin yliarvioinut leipämenekin hienosti eli nyt pitäisi keksiä hyötykäyttöä melkoiselle määrälle patongin palasia. Korppujauhoiksi kuivattaminen ja sorsille syöttäminen ovat potentiaalisia vaihtoehtoja, mutta parempiakin vinkkejä vastaanotetaan!
sunnuntaina 1. helmikuuta 2009
Sulattelua ja hämmennystä
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)






0 kommenttia:
Lähetä kommentti