9. kesäkuuta 2008

Juppihippiporvari

Kuten on uutisoitu, viikkasimme viime perjantaina Muulin ja Satujatarin kanssa essut matka-arkkuihimme ja junailimme itsemme kokkisotimaan armaan isänmaamme vyötärön tietämille.

Matka oli pitkä mennen tullen, mutta aika kului rattoisasti hyvässä seurassa. Olimme varanneet junapiknikille kattavan eväsarsenaaliin, jonka ansiosta pystyimme nauttimaan saman aterian hobittimaisesti useampaan kertaan. Ja käymälää saivat käyttää muutkin kuin junan kissa!

Sota-arvonnassa sain parikseni Pepan, aiheeksi pääruoan ja raaka-aineiksi siian sekä päärynän. Alkuruokaa sienistä hämmensi Satujatar ja jälkkäriä pähkylöistä nakeloi Muuli. Rosmis survoi mansikoita ja minttua kuohuviinin joukkoon sekä hjelppasi kokkisotureita tasapuolisesti.

Strategisen pläänäilyn lomassa syntyi kuningasajatus sotkea sekaan yrtit ja osallistua pääeväällä neljän blogin voimin kesä-heinäkuun ruokahaasteeseen.

Siispä Kulinaarimuruja & MonkeyFood & Pastanjauhantaa & Satujatar proudly presents *rumpujen pärinää* yrttinen YYA-savusalaatti!


Salaattiin tarvitset:
2 siikaa
savusuolaa
pienen varhaiskaalin
2 kyssäkaalia
sokeriherneitä
rasian rucolaa
mustapippuria
5 päärynää

Yrttisoossiin tarvitset:
puoli rasiallista lehtipersiljaa
puskan basilikaa
puoli puskaa rakuunaa
puskan ruohosipulia
1-2 rkl Hot & Spicy-oreganoa
1 sitruunan mehun
2 dl öliiviöljyä
savusuolaa
lorauksen Tabasco Chipotlea

Tee näin:
Savusuolaa siiat ja laita ne pariksi tunniksi jääkaappiin tekeytymään.

Savusta lehtipersiljaa, basilikaa ja rakuunaa foliopesissä savustuslaatikossa tai vastaavassa noin 20 minuutin ajan.


Purista sitruunasta mehu ja sekoita se öljyyn. Mausta soossi savuyrteillä, ruohosipulilla, oreganolla, savusuolalla ja lorauksella Tabasco Chipotlea. Anna kastikkeen ässehtiä huoneenlämmössä sen aikaa, kun valmistelet salaatin.

Pyyhi kaloista ylimääräinen suola ja savusta fisuja 20-30 minuuttia.

Suikaloi kaali. Kuori kyssäkaalit ja paloittele ne tikuiksi. Kypsennä molempia kaaleja muurikassa tai wokissa tilkassa öljyä. Kun varhaiskaali on laiskistunut, lisää sokeriherneet ja anna niiden lämmetä. Kyssäkaaliinkin saa jäädä puruvaraa. Mausta hässäkkä savusuolalla ja mustapippurilla. Lisää lopuksi rucolat muiden ainesten joukkoon.

Kuori päärynät ja viipaloi ne melko paksuiksi siivuiksi.

Kokoa lautaselle keko kaali-sokeriherne-rucolahässäkkää ja sen päälle pari reilua palaa savusiikaa. Asettele päärynäsiivut keon etelärinteelle ja valele savuyrttikastiketta koko komeuden ylle.

Ruokajuomana toimii mainiosti EM2008-kisojen virallisen sponsorin lager.


Salaatti ja erityisesti savustettujen yrttien ryydittämä kastike olivat oikein makoisia. Soossi maistui ylimaallisen hyvältä vielä seuraavan päivän aamiaisella maalaisleivän päällä.

Rosmikselle & Pepalle suurkiitokset vieraanvaraisuudestanne! Puitteet rehdille ruokataistolle olivat mitä mainioimmat ja kanssakokkaajat edustivat ehdottomasti lajitovereiden äärimmäistä parhaimmistoa. Tästä tehdään perinne, koska kokkisodassa on vain voittajia :-)


Kun kerta Oulusa oltiin, oli kertakaikkinen pakko käydä känkyllä ennen junan vietäväksi antautumista. Letut olivat sen verran valtavia, että kookkaahkot jämät piti folioida paluumatkaevääksi.

Lisäksi keräsin tuliaiskassiini etelän vetelien ihmeteltäväksi ohrarieskaa ja palvattua naudan maksaa kauppahallista, käsityökonvehteja suklaapuodista sekä porvarinmakkaraa. Antoisa reissu siis kaikin puolin.

5 kommenttia:

Tusla kirjoitti...

Johan teillä on on ollut makoisat ja luovat kinkerit. :)

Raahasin Maldonin savusuolaa Italiasta itselleni tuliaisiksi. Löytynee ilmeisesti myös Stockalta?

Aivan ärinomainen tuote kerrassaan!

Anonyymi kirjoitti...

Käsittämättömät känkkyset muuten, isot! Söin vielä maanantaina työlounastakin siitä eväästä.

Hanna Takala kirjoitti...

Kuulostaa siltä, että retkellä on ollut vähintäänkin kivaa :)

Rosmariini kirjoitti...

Mitä, mitä. Onko Kotivaralla vallan Kärkkäri-nimistäkin makkaraa? Kääk, mikä aukko olikaan taas sivistyksessäni.

Aivan parasta kyllä, kun viet oululaisen känkky- ja kärkkärikulttuurin ilosanomaa muuallekin Suomeen. :)

Jaana kirjoitti...

Tusla, savu-Maldonia käytiin Stockalta juu. Kotimaisista diilereistä savusuolaa on valikoimissaan ainakin Ryytihyppysellä . Ja voi sitä käyttää muuhunkin kuin kalaruokiin, hernekeittoon ja hapanleipään ;-)

Satujatar, sama vika, pistelin letunloput kitusiini maanantai-illan matseja katsellessa. Ei pizzaa vähään aikaan minulle, kiitosta vaan!

Jams, vänkää oli. Vähintäänkin.

Rosmiz, no elä muuta sano! Jos Kärkkäripaketti olisi osunut silmiini, niin Porvari olisi saanut pitää makkaransa! Kärkkäri on Hippikyrsää :-D

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...